Käsitykseni uskosta muuttuivat jyrkästi kun tuttuni pyyteli anteeksi, anteeksi ja anteeksi omaa huonouttaan ja pahuuttaan. Hän uskoi saavansa aikaan pelkkää pahaa, loukkaavansa ihmisiä jo pelkällä olemassaolollaan. Mikään maailmanmahti ei tuolla hetkellä saanut häntä muuttamaan käsitystään (uskoaan) itsestään, vaan hänen kääntymyksensä eli tervehtymisensä oli pitkä prosessi, jossa sain olla ainakin osan matkaa mukana.

Kun uskosta yleensä puhutaan, siihen sekoitetaan uskonnollinen puoli. Se on luonnollista, koska uskonnollisesta uskosta on tullut kulttuurista riippuen hallitseva. Sen valta on ulottunut valtionpäätäntäelimiin ja kaikki on tehty aikanaan Kirjan ja Lain hengessä. Rippeet noilta ajoilta on edelleen olemassa. Siten uskonnolla on oma poliittinen puolensa, josta syystä tietyt uskonnot ovat pyrkineet hallitsemaan ja alistamaan erilaisin kielloin ja määräyksin. Ilmeisesti yhteiskunta tarvitsee jonkinlaiset lait, mutta lukuisat kansat elävät tänä päivänä sulassa sovussa ilman kirjoitettuja lakeja.  Lakihenkisyys, tuomitsevuus on kohdistunut yhtälailla uskoviin itseensä ja jopa niihin, jotka ovat kyseisistä uskonnoista osattomia. On myös selvää, ettei ihmisen toiminta muutu yhtään eettisemmäksi, moraalisemmaksi tai eettisemmäksi kirjoitettujen lakien vuoksi.

Uskonnon politisoitumisen voisi nähdä liittyvän siihen, että uskonto siirtyi suullisesta perinteestä kirjoitetuksi perinteeksi. Sen jälkeen elävä usko ja tulkinta korahtivat viimeisen kerran. Kirjauskonnot alkoivat dogmatisoitua eli aiemmin suullisesti siirtynyt elämänviisaus syntyi uudelleen "kuolleessa" tekstissä, jonka kirjoittajan motiiveja ja alkuperäistä tulkintaa oli mahdotonta tavoittaa, tärkeintä oli oppi ja sanoma. Kun jokainen pilkku ja piste oli käännetty sekä tulkittu moneen kertaan eivät ihmiset olleet lopulta yhtään viisaampia. Massiivista tekstimäärää on mahdotonta ymmärtää ensinnäkään ilman kirjoitusajankohdan kulttuurin tuntemusta ja ymmärrystä. Kirjoittajan motiiveja ei voi tietää enää kukaan ja lisäksi lukuisat vertauskuvat, symboliset ilmaisut tekevät mistä tahansa uskonnollisesta opuksesta ylipitkän runon. Jokainen tulkitsee sitä parhaalla kyvyllään, pääsääntöisesti lopulta niin kuin haluaa ja kykenee.

Oikean tulkinnan vaalijoiksi on muodostunut byrokraattisia elimiä, kuten tuomiokapituli ja islamilaisessa maailmassa ulama. Ne vaalivat "oikeaa" tulkintaa, mutta käytännössä kuitenkin ne vaalivat jonkun tulkintaa jo tulkitusta. Uskonto on jossain määrin demokratisoitunut ja uskonnollisesta totuudesta on tullut äänestystulos, jonka mukaan mm. kristillinen Jumala on todellinen ja olemassaoleva, koska enemmistö maailman ihmisistä (tilastojen mukaan) uskoo Hänen olevan olemassa. Jos ja kun islam kaappaa isomman vallan maailmassa, pian Allah on yhtä todellinen ja olemassaoleva kuin Jahve. Jos em. oikeat tulkintaelimet olisivat täynnä karismaatikoita ja fundamentalisteja koko elämämme omassa maailmassamme saattaisi näyttää hyvin toisenlaista.

Vastaavia elimiä vastaa meidän omassa elämässämme meidän oma rajallinen älymme. Päätämme omasta puolestamme sen, mikä on meille totta. Uskomme nimenomaisesti juuri jollain tietyllä tavalla, emmekä sillä toisella tai kolmannella. Meidän tulkintaelimemme saattaa olla fundamentalisti ja se vaikuttaa meidän elämäämme yksilönä hyvin voimakkaasti. Elämme myös itsessämme kulttuurisidonnaisesti. Kulttuurimme voi muuttua ja saatamme ajanmittaan päätyä toisenlaisiin tulkintoihin. Oleellista on myös se, mistä me ylipäätään olemme saaneet meidän alkuperäiset tulkintamme oikeasta ja väärästä, itsestämme ja muista.

Minut on kasvatettu kristityksi. Kristinuskossa ei ole alkoholinkäyttökieltoa, on vain kehoitus olla juomatta liikaa. Minä puolestaan juon todella harvoin ja silloinkin hyvin vähän. Pidän luontaisesti ja ilman varsinaisia uskonnollisia syitä kiinni kehoituksesta, joka on löydettävissä uskonnollisesta tekstistä. Oma henkilöhistoriani varmasti selittää, miksi olen valintani alkoholinkäytön suhteen tehnyt enemmän tai vähemmän tiedostamattani. Alkoholistiperheen lapsella saattaa olla hyvinkin liikaa kokemusta siitä, mitä väkevät nesteet ihmisissä saa aikaan, miten se saa ihmisestä ulos persoonallisuuden puolia, jotka juoja itsekin kenties haluaisi pitää sisällään. Olemme kuitenkin erilaisia ja meillä on omia heikkouksiamme. Vaikken juo alkoholia, minulla on silti omat heikkouteni. Eikä nekään heikkoudet ole olemassa ihan sattumalta, vaan ne ovat oppimiani selviytymiskeinoja tässä maailmassa.

Minun tapani selvitä maailmassa on tavallaan minun "uskoni, miten tässä maailmassa eletään". En pidä sitä enää ainoana oikeana, mutta niin kauan kuin mitään muuta vaihtoehtoa ei ole, se on lopulta niin järeä osa elämääni, että niistä tavoista luopuminen saisi aikaan pahaa oloa. Ollessani pahimmillani mm. nettiriippuvuuteni kanssa, jokainen hetki ilman nettiyhteyttä oli tuskallista. Halusin kadota netin ihmeelliseen maailmaan ja, jos vain olisi mitenkään ollut mahdollisuus, olisin lukittautunut kotiini, syönyt ja juonut tietokoneen ääressä. Sanotaan, että ihmisen toiminta on ulkoista ilmaisua sisäisestä vakaumuksesta. Siten minun toimintani indikoi tavalla tai toisella minun uskoani. En kuitenkaan usko, että ulkopuolisetkaan aina ymmärtävät toisen vakaumusta silloin kun kyse on vieraasta kulttuurista ja toimintatavasta. Nettiriippuvuutta voi olla vaikea ymmärtää, jos ei tiedä netistä mitään. Samoin kristityn toimintaa ja niiden motiiveja on vaikea ymmärtää, jos ei tiedä kristinuskosta mitään tai ymmärrä sen toimintamekanismeja.

Väitän kuitenkin, että kun tuttuni viilteli itseään, tuo saattoi näyttää monesta ihmisestä pahalta. Ensimmäinen heräävä kysymys on: miksi? Vastausta voi etsiä kirjoista ja kansista. Toisaalta voisi vain koettaa saada tuupittua viiltelijä hoitoon, mutta miten ne auttavat meitä ymmärtämään tuota vierasta toimintamallia ilman omakohtaista kokemustamme tai kyseisen viiltelijän elämänkertomusta? Voidaan yhtä hyvin kysyä, mihin viiltelijä uskoo?

Oman huteran ymmärrykseni varassa uskoisin ymmärtäneeni viiltelystä, että se on henkisen kivun siirtämistä iholle - fyysinen kipu peittää henkisen pahan olon alleen. Viiltelijä uskoo näin olevan ja se on hänen selviytymismekanisminsa, niin ironista ja ristiriitaista kuin se on. Ilman tuota toimintamallia paha olo saattaisi paisua kestämättömäksi ja seuraukset saattaisivat olla tuhoisampia. Tavalla tai toisella ihminen pyrkii säätelemään pahaa oloaan ja uskoo jonkin tietyn tavan olevan omalla kohdallaan parempi kuin toinen. Voi toisaalta olla, että ihminen omaksuu vain yhden tavan omakseen lukuisista vaihtoehdoista, eikä vaihtaminen toiseen toimintamalliin ole helppoa.

Mikä viiltelijän on siis ajanut viiltelemään? Mistä hänen paha olonsa johtuu ja miksi ihon raapimisesta on tullut selviytymiskeino. En usko uskossa itsessään olevan mitään mystiikkaa, vaan ihmisen uskonnollinen ja arkipäivän usko perustuu loogisiin, luonnollisiin kokemusten tulkintoihin. Insesti, perheväkivalta ja alkoholisoitunut lapsuudenkoti saavat lapsessa aikaa ahdistusta, joka on pystyttävä purkamaan tavalla tai toisella. Kun lapsella ei välttämättä ole ymmärrystä, mistä paha olo tulee, hän ei kykene vertaamaan sitä mihinkään muuhun kokemaansa ja sen purkamistapoja voi olla alunpitäen tasan nolla, hän valitsee todennäköisimmin omaksi tavakseen ensimmäiseksi käsille tulevan. Paha olo purkautuu näppärästi itseään satuttamalla. Myöhemmin viiltely saattaa kehittyä muiksi tavoiksi, kuten humalahakuisuudeksi tai kiihkouskovaisuudeksi.

Paljon arkipäiväisemmällekin uskolle on löydettävissä syynsä ihmisten kokemuksissa, opitussa. Emme seisahdu aivan sattumalta odottamaan punaisiin valoihin valon muuttumista vihreäksi. Usko ja yhteydet eri käyttäytymismalleihin eivät ole millään tavalla mystisiä, eikä esimerkiksi "oikean" käyttäytymisen oppiminen edellytä minkäänlaista kirjallista viisautta. Ihmiset ovat oppineet kymmeniä tuhansia vuosia toisiltaan ja selviytyneet. Se kertoo valtavasta potentiaalista ja ihmisten kyvystä ratkaista ongelmia luovasti. Nykypäivän ihmisellä vaihtoehtoja on niin paljon, että valinnat osuvat melko summamutikassa johonkin niistä helpoimmista. Uskomme lujasti siihen, että meidän tapamme toimia on oikea, vaikka kysymällä ja keskustelemalla saattaisimme löytää hyvinkin nopeasti muitakin vaihtoehtoja. Viiltelijän ja uskonnollisen ihmisen maailmat kuitenkin järkkyvät heidän etsiessä toisia vaihtoehtoja. Pelko valtaa mielen ja järkevän, harkitun valinnan tekeminen saattaa olla vaikeaa.

Niin oman kuin läheistemme hyvinvoinnin kannalta olisi parasta, että ihmiset olisivat edelleen luovia. Vastaukset eivät löydy sittenkään kirjoista, eivät sen enempää maallisista kuin pyhistä teksteistä. Me itse olemme oma vastausten ja ratkaisujen aarreaittamme. Meidän on vain uskallettava tempaista aitan ovi auki ja sukellettava sisään.