Ensin ylitettiin valtameret laivalla, sen jälkeen tulivat rautatiet mantereiden halki ja lentokoneet, joilla vain harvoilla oli varaa matkustaa. Lopulta koko maailma levähti auki, kenen tahansa ulottuville, aina vain halvemmalla ja nopeammin. Maailman siirryttyä internet-aikaan, on matkustamiseen kohdistuvat asenteet muuttuneet hieman samankaltaisiksi kuin alkoholiin liittyvät asenteet: on normaalimpaa matkustaa ja käyttää alkoholia kuin olla matkustamatta tai käyttämättä. Lopulta kyse on kuitenkin tarpeista ja varallisuudesta, jolloin itseasiassa koko kysymys matkustamisesta ja alkoholinkäytöstä voidaan liittää politiikkaan ja statussymboleihin, arvoihin.

Selatessa ihmisten lomakuvia eri puolilta maailmaa, he usein vaikuttavat nauttivat olemisestaan vieraissa paikoissa. Taustalla näkyvät puistot, "eksoottiset" rakennukset, vieraat ravintolat, laivat tai pubit. Lopulta kuitenkaan mikään ei ole juuri eri tavalla kuin jos he olisivat kotonaan. Ainoa, että heidän kokemuksensa paikoista on erilainen. Siinä missä heidän matkakohteensa on jonkun toisen ihmisen takapiha, tuttu katu ja kantapaikka, se on matkailijalle aivan uusi paikka. Olemme kuitenkin aina jonkun tutussa miljöössä, jonkun takapihalla tai kotimaisemissa. Kuten me voimme tylsistyä omiin nurkkiimme ja haluta niistä pois, olemme lopulta vain vaihtaneet jonkun toisen tylsiin nurkkiin, koska meidän päässämme ne toisten tylsät nurkat ovat jo pelkästään pitkän matkan, kielierojen jne. vuoksi erilaisia.

Meidän onkin vaikea ymmärtää - kuten toisaalta voi olla meidän omassa matkakohteessa elävien - minkä vuoksi joku haluaisi tulla meidän nurkkiimme kokemaan elämyksiä. Meille nämä nurkat ovat niin perin tuttuja, ettei niissä yksinkertaisesti voi mitään kovin kummallista katsottavaa olla. Ongelma on siinä, että me totumme hyvin nopeasti erilaisiin miljöisiin ja asioihin. Lopulta suljemme silmämme ja korvamme, emmekä enää ota vastaan tietoa omasta lähiympäristöstämme, emmekä pysty näkemään sitä "toisin silmin". Kun teemme matkan maailman ääriin ja takaisin, saatamme hetkellisesti nähdä oman arkisen elämänpiirimme hieman toisenlaisena. Silmät voivat avautua, mutta monille ihmisille jää silti kaipuu ja tarve nähdä tai kokea lisää.

Kuulun itse siihen joukkoon, joka on tehnyt matkan toiselle puolen. Sen sijaan, että lopulta olisin oppinut tuolla muualla jotakin uutta, muistojani ylläpitävät harvat valokuvat ja aiemmin matkoistani kirjoittamani tekstit. Ylläpidän muistoa. Siitä huolimatta paluu kotimiljööseen avasi silmäni omalle psyykelleni ja tarpeelleni olla muualla. Tarpeeni kokea, elää ja tuntea eivät lopulta kantaneet yhtä pidempää matkaa pidemmälle. Matka toiselle puolelle maailmaa ei johtanut niinkään tarpeeseeni oppia tuntemaan muita kulttuureja ja erilaisia ihmisiä, vaan tarpeeseen oppia tuntemaan itseni ja oma elämänpiirini siellä, missä olen koko ikäni asunut ja elänyt. Totesin nimittäin, että kenties koko oma elämänpiirini tai kokemukseni siitä oli mielikuvitukseni tuotetta. Aivan yhtä paljon kuin käytän mielikuvitustani siirtyessäni jonnekin muualle, "parempien" ja "mukavampien" ihmisten luokse historiallisesti "mielenkiintoisempiin" paikkoihin. Nimittäin puolin ja toisin - niin täällä kuin siellä - näen asioita hyvin rajoitetusti ja ummistan silmäni lukuisilta asioilta.

Saatan ymmärtää matkailun ja erilaiset valokuvat kokemusten tallentajina sekä eräänlaisina todisteina kokemuksista, eräänlaisena status-arvona. Siinä on jotakin vastaavaa kuin LSD-tripeissä tai alkoholinkäytössä. Kun on käynyt rajan toisella puolella ja tehnyt matkan, on kokemusta rikkaampi. Ja nuo kokemukset ovat inhimillisessä todellisuudessa aina käypää valuuttaa suhteessa muihin ihmisiin. Mitä enemmän trippejä on takana (joko pöllyssä tai lentokoneessa) sitä varmemmin ihmiset voivat puhua eläneensä. Tässä asioiden ja kokemusten vertailussa keskenään jätetään kuitenkin täysin julkilausumatta se, millä tavalla ihmiset jäsentävät elämää? Mikä tarkalleen on elämää?

Näyttäisi nimittäin siltä, että mitä enemmän ihmiset tuhoavat ympäristöä tai itseään sitä varmemmin he elävät. Tämä käsitys oli piiloisesti kirjoitettuna myös isäni puheisiin. Hänen käsityksensä mukaan kunnon elämään liittyi ainakin alkoholi ja naiset, ehkä marginaaliin kirjoitettuna työ ja raha, jotka toimivat eräänlaisena takeena kahdelle edelliselle. Ilman näitä ihminen ei elä. Tähän elämään näyttää liittyvän hyvin voimallisesti myös se, että ihmisen pitäisi viihtyä elämässään. Mitä enemmän viihdettä ja toimintaa, sen parempaa elämä on laadultaan. Kaikenkaikkiaan puhe on kuitenkin ihmisen omasta kokemuksesta, enkä itse ole voinut nähdä tässä käsityksessä elämästä "todellisuuden pakoa". Mitä elämästä sitten tulee, jos sen kantava teema on elämyksellinen todellisuuspako?

Niinpä matkalle lähteneet eivät myöskään välttämättä etsi elämää matkakohteistaan. Elämää he näkisivät myös siellä, mistä he lähtevät. Samoin he eivät elä yhtään sen enempää muualla kuin täällä. Heidän kokemuksensa vain on erilainen, he kokevat täydemmin, koska he rakentavat mielessään tunnetta ja elämystä uudesta paikasta. Mikä tahansa vieras paikka voisi tuottaa vastaavanlaisen elämyksen, mikä tahansa asia voisi tuottaa vastaavanlaisen mielihyvän tunteen, mutta me kaikki pidämme kiinni itsellemme tutuista ja arvokkaista asioista. Humala, uusi matkakohde, bändin keikka, hurmoksellinen ilta seurakunnassa eivät lopulta poikkea kovinkaan kummoisesti toisistaan. Pääasia on, että siellä emme ajattele arjen harmautta ja ongelmia.

Tämä näyttää määrittyvän matkailun kannalta vielä niin, ettei valokuvissa näytetä surullista naamaa. Niissä ei näytetä ahdistuneita kasvoja. Matkan kuin toisenkin onnistuminen määrittyykin sen kautta, onko tuo paha olo kyetty välttämään siellä muualla. Perhelomilla, joilla alkoholi virtaa, väliin astuu toisenlainen tapa paeta todellisuutta. Alkoholista tulee hyvä tekosyy matkan epäonnistumiselle - vaikka se samalla voi toki olla oikeakin syy. Lopulta syytä voitaisiin etsiä todellisuudenpaosta, joka määrittää ensinnäkin sen, minkä vuoksi matkalle on ylipäätään lähdettävä. Toiseksi miksi alkoholia on matkalla käytettävä.

Sen sijaan, että ihmiset pitäisivät itsestään ja toisistaan huolta kotonaan, tutustuisivat yksinjäämisen pelkoihinsa ja ahdistukseensa (mm. tylsistymisen tunne), näitä molempia paetaan. Näitä pakenemistapoja voidaan sitten kutsua elämäksi, vaikka tosiasiassa ihmisiä ei suuremmin näyttäisi kiinnostavan se, mitä elämä tosiasiassa on. Kenties matkailu on muuttunut liian helpoksi ja antanut yhden lisävaihtoehdon, uuden tavan helposti siirtää ajatukset pois siitä todellisuudesta, missä meistä kukin pohjimmiltaan elää. Niinpä voin nähdä Empire State Buildingin huipulla ja kotioloissa minusta otetuissa kuvissa molemmissa todellisuuspakoa. Vain kokemukseni ympäröivästä kulttuurisesta miljööstä on kuvan ottohetkellä olleet erilaisia, mutta ihmisenä olen tunteineni sama ihminen. New Yorkissa ja kotona vain pakenen todellisuutta eri tavoin.