Viestinnällä on aina ja joka tilanteessa propagandistinen ulottuvuus. Se manipuloi ihmisen käsitystä todellisuudesta. Erilaiset valvontaelimet toki tarkkaavat, että erityisesti tiedotusvälineillä on "totuudellista" faktatietoa esitettävänä ainakin uutislähetyksissä, mutta siitä huolimatta katsojien, kuulijoiden ja lukijoiden mieliin vaikutetaan tiedoilla ja tarinoilla, jotka eivät olekaan paikkansapitäviä.

Propagandassa ihmisen tietämättömyyttä käytetään raa'asti hyväksi. Voisi kuitenkin väittää, että kaikki tieto, niin sepitteinen kuin tosi pyrkii vaikuttamaan jollain tavalla ihmiseen. Siitä syystä viestinnällä on aina jokin tehtävä, se pyrkii vaikuttamaan ihmisiin tavalla tai toisella. Uutisten katselu tuntuu varsin viattomalta ainakin silloin, kun tiedämme uutisten olevan totuudellisia. Toisaalta uutiset kertovat maailmasta ja asioista hyvin lyhyesti, puutteellisesti ja hyvin usein yksipuolisesti.

Sodat ovat hyvin usein uutisten päälähetyksissä, lehdissä ja radiossa esillä. Silti tiedotusvälineet valitsevat sen ilmeisimmän sodan, jota on jo ihmisiä raportoimassa. Sen sijaan on lukuisia muita konfliktitilanteita, joista ei kerrota missään uutislähetyksissä. Hyvä, jos tieto leviä edes kyseisten konfliktien kotimaassa. On tilanteita, joissa sodan keskellä elävät eivät tiedä mitään sodan taustoista, eivätkä tiedä ketkä ovat vastakkain, miksi heidän kotejaan evakuoidaan ja tuhotaan. Länsimainen tiedonvälitys suuntaa katseensa ilmeisiin kohteisiin, kuten viime vuosina Yhdysvaltojen ja islamilaisten maiden kanssakäymiseen. Samalla jätetään huomiotta taistelut, jotka ovat käynnissä Afrikassa, kaukoidässä, Etelä- ja Väli-Amerikassa.

Tällainen tiedon valikoituminen ei ole välttämättä tarkoituksellista, vaan osaltaan tiedonkulkuun vaikuttavat mm. käytettävissä olevat henkilöstö- ja taloudelliset resurssit. Kun maailmassa suunnataan johonkin asiaan katseet, tiedotusvälineet seuraavat mieluusti perässä. Näin esimerkiksi 90-luvun alun Persianlahden kriisiä olivat seuraamassa lukuisat länsimaiset televisioyhtiöt. Mutta oliko Persianlahti tuolloin ainoa paikka, jossa kiehui ja tapahtui. Kun yksi kriisitilanne on lauennut, on löydetty toinen, esimerkiksi Kosovosta, Sudanista jne. Yhtiöt seuraavat toisiaan ja löytävät tiensä sinne, missä tiedotusvälineiden kentässä "tapahtuu". Vaikka sisällissotia roihuaisi ympäri maailmaa, meidän televisiossamme kerrottaisiin kriiseistä, joita olisi raportoimassa suuret yhtiöt.

Jos ihmisten on hyvä tietää maailman tapahtumista ja sodista, olisiko aina parempi tietää niistä kattavammin, laaja-alaisemmin ja perusteellisemmin. Niin kauan kuin tieto valikoituu ja tiedotusvälineet ikäänkuin sensuroivat, me tiedämme kyllä Persianlahden ja Sudanin kriiseistä, mutta meidän tietojemme mukaan Kiinassa, Boliviassa ja Venäjällä ei ole mitään mainittavia kriisejä. Katseen suuntautuessa itään, länsi jää selkämme taakse, emmekä tiedä lännestä mitään. Tämä ei ole tarkoituksellisesti propagandistista tiedonvälitystä, mutta puhuttaessa esimerkiksi länsimaiden ja islamilaisten maiden välisistä selkkauksista, kristillisen ja islamilaisen kulttuurin välinen konflikti korostuvat. Muslimeista piirretään mielikuvaa sotaisina ja samaan aikaan länsimaat (erityisesti Yhdysvallat) ovat pelastavan enkelin asemassa. Todellisuus saattaa kuitenkin olla jotain aivan toista.

Tiedotusvälineiden "kieltä" taitamattomat saattavat olla vakavimmin manipuloitavissa. Tyyppiesimerkki täysin hatusta vedetyn jutun vaikutuksesta ihmisiin on Orson Wellesin kuunnelma Maailmojen sota. Se perustui H.G.Wellsin klassikkoromaaniin, joka oli sovitettu radiolle. Kuunnelma alustettiin kertomalla sen olevan fiktiivinen, mutta kaikesta huolimatta lähetys aiheutti paniikin kuulijoissa. Musiikkiohjelmana alkanut kuunnelma keskeytyi sepitteisellä uutislähetyksellä, jossa kerrottiin marsilaisten hyökänneen maahan. Uutinen sai lukuisat kuulijat paniikin valtaan ja heistä monet pakenivat kotikaupungistaan. Samaiseen aiheeseen pohjautunut kuunnelma esitettiin myös muualla maailmassa ja se aiheutti vastaavanlaisia paniikkikohtauksia väestössä.

Ihmisten manipuloiminen onnistuu melkein millä tahansa keinoin. Fakta on luonnollisesti tehokkainta, mutta niin kauan kuin kuulijat/katsojat eivät tiedä, mikä on totta, niin kauan propaganda voi toimia. Vääristellyn tiedon syöttäminen lapsille on lisäksi tehokas tapa saada lapset uskomaan tietyllä tavalla. Walt Disneyn piirretyt olivat mm. Adolf Hitlerin suosikkeja ja natsi-Saksassa piirroselokuvia käytettiin kertomaan lapsille, miten asiat maailmassa ovat. Samoin 1900-luvun alkupuolen "viattomissa" piirroselokuvissa saattaa aivan yllättäen olla nähtävissä rasismia ja rotuerottelua. Mustaihoiset ovat jollain tavalla alempaa kastia kuin valkoihoiset. Natsivallan tarkoitusperät olivat suoran propagandisia, mutta Disneyn piirroselokuvien tarkoituksena tuskin oli maailmanherruus. Niistä kuitenkin välittyy voimakkaasti ilmapiiri valkoisen ja mustan väestön välillä Yhdysvalloissa. Propaganda oli jo uponnut siellä ja nuo piirroselokuvat olivat lähinnä onnistuneen propagoinnin jatko- tai sivutuotetta.

Yhtälailla voi nähdä, miten kiinalaiset elokuvat ja opiskelijat puhuvat mm. Tiibetistä. Heille on opetettu koulussa kiinalainen totuus heidän historiastaan ja suhteestaan Tiibetiin. Yhtälailla tilanne on vaikea uiguurien kohdalla. Elokuva Turpan Love Song onkin yksi tyyppiesimerkki siitä, miten uiguurikulttuurista kerrotaan kiinalaisin silmin. Uiguurikulttuuri rajataan tuossa elokuvassa pitkälti tansseihin, värikkäisiin asuihin ja kieleen. Koko uiguurikansan menestys riippuu tuon elokuvan todellisuuden mukaan uudesta teknologiasta, jota Kiinasta löytyy: tuulivoima, suuret plasmatelevisiot ja kännykät. Kyse on kuitenkin islaminuskoisesta turkkilaisesta kansasta Kiinassa. Heidän uskoaan ei näytetä elokuvassa mitenkään, vaikka islamilaisen perinteen luulisi näkyvän aika hyvin, jos kyse on uiguureista. Lisäksi kyse on paimentolaiskansasta, joka on vuosisadat tai -tuhannet tullut toimeen hyvin vähällä. Miten tähän yhtälöön sopii uusi teknologia? Elokuvaa katsoessa ja Kiinan tilanteeseen paremmin tutustuneena herääkin kysymys: mitä elokuva jättää sanomatta? Aivan samalla tavalla natsit, neuvostovalta ja lukuisat muut hallinnolliset johtajat ovat pimittäneet tietoa. Tämä on hyvin läsnä fiktiivisessä elokuvassa, joka saattaa huvittaa niin suomalaisia kuin kiinalaisia. Silti elokuva tarjoaa "tietoa" uiguureista, näkökulma ei vain ole uiguurien. Valitettavasti esimerkiksi Kiinassa (lukuunottamatta uiguureja ja heidän tilanteesta tietäviä) tämä tarina voidaan nähdä lähes autenttisena, ainakin jotain uiguurien todellisuudesta kertovana elokuvana.

Tiedotusvälineet ovat kuitenkin vain yksi puoli tietonvälitystä ja väärän tiedon levitystä. Meillä ei ole mitään elintä valvomassa, mitä tietoa vanhemmat syytävät lapsilleen. Siten väärä tietoa voi levitä pitkän ajan kuluessa esi-isiltä nykypäivään ja edelleen nykypäivässä eteenpäin tuleville lapsille, lapsenlapsille ja niin edelleen. Olemme varmoja oman maailmankatsomuksemme todellisuudesta. Jos kirjoittaisimme kirjan, tekisimme elokuvan tai olisimme radiohaastattelussa, kertoisimme jotain omasta todellisuudestamme. Siitä, joka on yhtälailla onnistuneen propagandan tulosta. Tosin on tehtävä ero faktaan ja valheeseen pohjautuvan propagandan välillä, emme vain aina tiedä kummasta kussakin tilanteessa on kyse ja saatamme luottaa sokeasti tiedotusvälineisiin tai ihmisiin, jotka pystyvät kertomaan vain yhdestä todellisuuden puolesta kerrallaan. Onko lopultakaan kaikki meille tarjottu tieto tärkeää? Ja miksi me pidämme jotain tietoa tärkeämpänä kuin jotain toista? Ne kysymykset jäävät avoimiksi ja odottamaan vastausta.