Aku Louhimiehen (Levottomat, Kuutamolla) uusin ohjaustyö oli aikamoisessa media-aallokossa ennen valmistumistaan. Tuottaja Markus Selinin ja ohjaajan välillä oli ilmeisesti ollut jonkin asteisia epäselvyyksiä elokuvan lopusta. Tämä tuntui mediakikalta ennen ensi-iltaa, mutta elokuva seisoo näistä kikkailuista huolimatta omilla jaloillaan ja saavathan suomalaiset mediakikkailla, vaikka se ei mitenkään perisuomalaista olekaan. Kiistakapulasta eli elokuvan lopusta voidaan olla montaa mieltä.

Elokuva alkaa tarinalla pidetystä äidinkielen opettajasta, joka analysoi luokkansa kanssa Leo Tolstoin novellia, jonka teemana on: miten yksi henkilö pistää pahan olon kiertämään ihmiseltä toiselle. Hän on koulun pidetyimpiä opettajia, mutta hänet erotetaan virastaan koulutuspoliittisista syistä. Pian tämän jälkeen hänelle tulee alkoholiongelmia, jotka vaikuttavat hänen poikaansa Nikoon (Jasper Pääkkönen). Varsinainen ydintarina lähtee liikkeelle Nikosta, joka saa tarpeekseen alkoholisti-isästään ja lähtee omille teilleen. Hän päätyy kaverinsa Tuomaksen (Mikko Leppilampi) luo, joka on lähdössä juhlistamaan uutta vuotta tyttöystävänsä Elinan (Pamela Tola) kanssa. Niko lyöttäytyy mukaan ja iltaa myöten hän ensin humaltuu, lopulta polttaa pilveä ja sniffaa kokaiinia. Nuppi sekaisin hän ottaa Tuomaksen kielloista huolimatta koetulosteen viidensadan euron setelistä, jonka hän vaihtaa rahaksi ostaessaan itselleen kannettavaa radionauhuria kodinkoneliikkeestä.

Viidensadan euron tarina vaikuttaa myöhemmin hieman irralliselta, kuten tarinat, jotka siihen sitoutuvat. Liikkeen omistaja huomaa melko pian, että seteli on väärennetty ja päättää pistää vahingon kiertämään. Seuraava epäonninen on Isto (Mikko Kouki), joka tuo liikkeeseen vähänkäytettyä kotiteatterisysteemiä. Liikkeen omistaja ostaa käytetyt laitteet ja seteli siirtyy Istolle, joka haluaa tarjota rahoillaan rakastamalleen naiselle ravintolaillan, mutta nainen kieltäytyy tarjouksesta. Isto vetää päänsä täyteen, käy vonkaamaan ravintolassa istuvilta naisilta ja heiluttamaan väärennettyä seteliä tarjoilijan nenän edessä. Isto päätyy putkaan, häneltä viedään seteli ja putkayön jälkeen hänen autoonsa on murtauduttu. Hän ryöstää auton autoliikkeestä, jolle puolestaan Teuvo (Sulevi Peltola) on velkaa. Teuvo menettää autonsa liikkeelle ja jatkaa onnenkalastusta imuri- ja shampookauppiaana. Samaan aikaan hän tasapainottelee itsensä kanssa ja jatkaa AA-kerhosta saamallaan tuella painia alkoholiongelmansa kanssa. Epäonninen kaksikko kohtaa motellin ravintolassa, jossa Isto saa houkuteltua Teuvon juomaan. Ilta lähtee reteästi käyntiin ja he päätyvät humalaisina samaan huoneeseen Iston bongaaman naisen kanssa. Kun Isto päätyy naiskentelemaan naisen kanssa Teuvo jää katselemaan vuoroin naintia sängyllä ja televisiossa. Sanattomasti etenevästä kohtauksesta puuttuu selkeä motivointi, mutta teema pahasta olosta selittänee puolestaan sen, mitä Teuvo Istolle ja naiselle tekee. Tarina limittyy tämän teon kautta Hanneleen, naispoliisin, jonka kohtalo taas limittyy Tuomakseen ja Tuomaksen kautta Hannelen aviomieheen Anttiin (Petteri Summanen) ja heidän kolmeen lapseensa. Yhteensattumat kietoutuvat toisiinsa, eikä tarinan alkuasetelmaa ja johtoteemaa - paha olo kiertää ihmiseltä toiselle - unohdeta lopussakaan.

Tarina on jaoteltu teemoittain, jotka on otsikoitu aina uuden tapahtumaketjun alussa, ja joista ensimmäinen on "työttömyys", toinen "viina". Tämän jälkeen teemat hieman menevät sekaisin, ja erään osan tai tapahtumaketjun otsikkona on "poliisi", toisen "lumihanki". Otsikointi hieman ontuu ja hajottaa tarinaa. Muutenkin rakenne rönsyilee, eikä alun alkoholistikaksikko tunnu aina kovin luontevalta ja uskottavalta. Toinen ongelma tässä kaksikossa on se, että elokuvassa yritetään mennä pahan olon ytimeen. Alkoholisoituneesta kaksikosta pyritään tekemään jonkin verran koomisia hahmoja ja heidän toilailujensa kautta kohottamaan hieman hymyä katsojan kasvoille. Tässä kohtaa todella olisi toivonut, että jos pahan olon ytimeen matkataan, niin sinne edetään pahan olon vallassa, eikä suinkaan jopa hieman tekemällä tehdyn koomisuuden kustannuksella.

Itseäni ihmetyttää myös, että yksi selvä johtoteema elokuvassa on alkoholismi, mutta jostain syystä päihteitä on kaivettu muitakin. Alkoholi riittää huumeeksi, mutta Nikon tarinaan kuuluu sekakäyttö, huumeen- ja lääkkeidenkäyttöä on itsekullakin. Psyykelääkkeet kuuluvat asiaan, mutta huumeet ovat ehkä hieman liikaa ja sotkevat alkoholismiteemaa. Toisaalta Vasta Helenan tarinan alkaessa elokuva lähtee kunnolla käyntiin ja koko alkoholismi näyttää jäävän orvoksi teemaksi. Sen sijaan teemoiksi nousevat toisenlaisen pahan olon tuntemukset, joista päällimmäisenä: omaisen menetys.

Louhimiehen, Jari Rantalan ja Paavo Westerbergin käsikirjoituksessa on aineksia. Mutta siitä on toisaalta havaittavissa sama kuin Pahat pojat -elokuvassa. Aihe on rankka, mutta suomalaisille elokuville jokseenkin tyypillisesti rankkoja aiheita ja niiden syitä närhitään. Meriitti on, että Antin ja Tuomaksen törmääminen alustetaan psykologisesti hyvin, vaikka nimenomaan heidän välillään tapahtuva loppuratkaisu oltaisiin voitu hoitaa myös toisin. Näkemäni versio on ilmeisesti Louhimiehen toiveen mukainen ja ok, mutta onko lopultakaan tarpeeksi hyvin perusteltu. Tämän kautta elokuva saadaan suljettua Nikon hahmon kasvulla, joka on alussa hieman hukassa, mutta loppua kohti hän löytyy isänsä paikalta opetustehtävissä ja toistamassa alun teesin pahan olon kiertämisestä ihmiseltä toiselle. Kehä sulkeutuu.

Teknisesti elokuva on hyvää, kansainvälistä luokkaa. Näyttelijöistä pitää mainita Petteri Summanen ja Mikko Leppilampii, joista erityisesti Summanen saa ruusuja. Hyväksi ajanvietteeksi tätä ei voi kutsua, mutta ei se aivan pahan olon ytimeenkään pääse. Suomalaiset voisivat koettaa ottaa mallia arkirealismin kuvauksesta pikemmin Ranskasta tai Puolasta kuin Yhdysvalloista. Tällaiset terveiset voisi lähettää tuleville elokuvantekijöille, jotka haluavat yleisönsä sukeltavan ihmiselämän synkkiin juonteisiin.

Kolme ja puoli viidestä tähdestä.