Pääsykokeet takana ja odotusaikaa puolitoista kuukautta. Opiskelu on tuntunut jotenkin etäiseltä koko elämäni. Koulussa olen aina kuulunut siihen ns. väliinputoajien joukkoon, joka ei varsinaisesti menesty, muttei toisaalta ole koskaan ollut huonoimpienkaan joukossa. Lukeminen on ollut vastenmielisempää kuin kirjoittaminen, mutta kirjoittamalla taas oppii liian vähän koulutuksen tarpeisiin. Toisaalta jotain uutta oppii aina ja jotain on tarttunut vuosien varrella, ehkä myös rennompaa asennetta opiskelua kohtaan. Uskoisin olevani motivoitunut opiskelija, jos valinta osuu kohdalle. Molemmissa kokeissa taisin olla porukan vanhin hakija, kalju, parrakas mieshenkilö, joka käänsi katseita.

Kokeen jälkeen kävin toimistolla, mutta väsyin aika pian toimistolla jumittamiseen. Iloinen uutinen oli lisärahoituksen varmistuminen ja se voi tarkoittaa pientä palkankorotusta. Täytyy katsoa, mitä päätetään. Poljin kotiin kunnolla reisilihaksia rasittaen ja tuntui hyvältä. Kotona virta loppui kesken ja kävin torkuille. Mitään mielikuvaa minulla ei ole, miten pitkään nukuin. Heräsin kun lähellä asuva yhdistyskaveri tuli oven taakse pimputtamaan. Hän on hankkimassa itselleen uutta tietokonetta ja hän luottaa kykyyni auttaa oikeanlaisen hankkimisessa. Ilmeisesti huomenissa hän hankkii kotiinsa uuden koneen ja pääsen ruuvailemaan sitä. Niin lupasin.

Mitä tästä eteenpäin? Se on hyvä kysymys. Heinäkuun alusta aloitan jälleen työt. Koulutuksesta vastaus tulee sitten kuun puolivälissä. Muuttoa olen tehnyt todenteolla marraskuusta lähtien, joten sekin kesän suunnitelmiin kuuluu. Eri asia sitten minä vuonna se muutto toteutuu. Nykyisellä palkalla kun saa lähinnä näiltä laitakaupungin alueilta kämpän ja työttömänä näyttää saavan heikonlaisesti töitä. Pitäisi olla koulussa tai töissä niin työnantajia kiinnostaisi. Sikäli mielenkiintoinen kuvio tässä yhteiskunnassa. Työttömäksi ei kannata jättäytyä.

Nyt voisin koettaa saada unta. Viikonloppu menee näillä näkymin rentoillen. Voisin kyllä miettiä hieman tulevaa, mikä on seuraava projekti johon tartun. Runojen kirjoittamisesta on tovi aikaa ja voisin julkaista huomenissa jotain ihmisten tirkisteltäväksi ja retosteltavaksi. Joskus tämän kesän aikana toivoisin saavani muutaman kuvituskuvan ja sen jälkeen olen valmis lähettämään nivaskan kustantamoihin. Luulisin tekstieni tarvitsevan muutaman kuvan taustatueksi, jotta lukija uppoaa tekstien maailmaan todenteolla. Ne tekstit vaativat tilaa omalle ajattelulle ja oivalluksille. Kuvat antaisivat sopivasti tilaa hengittää ja tarkastella kuvia, millaisia tunnelmia ja mielikuvia ne herättävät.

Ja unille.