Hulinapäivä. Aamu- ja keskipäivä töitä, iltapäivällä kokoukseen, illalla pääsin rauhoittumaan, mutta olin väsynyt jo joskus kymmenen aikaan. Nyt kun kello on kaksi, ei nukuta. Tiedän, että kun painan pääni tyynyyn uni tulee.

Aina nukkuminenkaan ei ole ollut niin itsestäänselvä juttu. Nuorempana muistaisin nukahtaneeni melko nätisti, mutta oli melko levoton. Ehkä yksi tekijä oli se, että lapsena en kyennyt nukkumaan koskaan ennen kuin naapurihuoneessa tuli hiljaista. Ikäänkuin vain varmistuakseni, että äidillä ja isällä kaikki on hyvin. Silti, eipä heidän hyvinvointinsa sittenkään edellyttänyt minun valvomistani. Unirytmiini se kuitenkin vaikutti.

Kun menin armeijaan fyysinen rasitus pakotti kehon nopeasti lepotilaan. Voin rehellisesti sanoa, että nukuin missä ja milloin tahansa. Voisin todennäköisesti edelleen nukkua missä tahansa, jos vaihtoehtoja olisi. Armeija-ajasta parhaiten on jäänyt mieleeni yksi taisteluharjoitus. Jokaisella oli muistaakseni selässään puolivarustus eli ehkä noin 10-15 kilon edestä tavaraa. Teimme matkaa metsässä erilaisissa muodostelmissa, välillä hiljaa kävellen, joskus reippaammin ja sitten juosten. Meille opetettiin metsässä uusi komento: viheltää. Silloin jokaisen piti heittäytyä maahan rynkyt edellä ja odottaa kunnes vaara oli ohi. Tämä komento toistettiin useita kertoja. Jossain vaiheessa meidän täytyi odottaa jonkin aikaa, ennen kuin annettiin lupa nousta. Ehdin nukahtaa siinä välissä, kasvot turpeessa. Heräsin kun joku potki saappaideni kantapäitä.

Sen lisäksi, että voin sanoa nukkuneeni melkein missä vain, voin sanoa valvoneeni kohtuullisessa määrin. Armeijasta palattuani elämä oli löytää tietyn kaavan, mutta päädyin väärään kouluun. Olin vain niin onnellinen päästyäni opiskelemaan, että unohdin unelmani ja toiveeni. Luhistuin henkisesti kolme ja puoli vuotta oppilaitoksessa, johon minun ei olisi alunperinkään pitänyt suostua menemään. Kun sain vihdoin itseni koulusta irti koin itseni luuseriksi. Yhteiskunnan paineet alkoivat kasaantua, koska aloin olla lähemmäs 25-vuotias, ilman koulutusta ja työtön. Tuolloin kun oli vireillä päätös, että minun asemassani olleet eivät saisi työttömänä korvauksia. Perheessä tilanne oli vielä onnettoman levoton, joten eräänä yönä, jumitellessani kotona eli katsoessani elokuvia, päätin valvoa koko yön. Kun olin yhden yön valvonut, niin pidin turhana nukkua alkuunkaan. Aikakäsitykseni sumentui monen muun asian ohella. Nukuin vaivaiset tunnin tai pari noin joka toinen yö. Olin ihan kirjaimellisesti valveen ja unen rajamailla päivästä toiseen.

Unta pidetään itsestäänselvyytenä. Osa ihmisistä jopa toivoo, että voisivat elää nukkumatta. Sillä tavalla säästyisi paljon tehokasta työaikaa. Mutta mihin sitä kaikkea aikaa tarvitaan? Itse lipsun edelleen nukkumaanmenoajoissa, mutta olen täysin tietoinen siitä, että huomisen vireyteni riippuu hyvin pitkälti siitä: 1) miten olen nukkunut, 2) olenko nukkunut tarpeeksi, 3) olenko syönyt, 4) mitä olen syönyt ja 5) olenko pitänyt omaa päivittäistä rutiiniani yllä mm. käymällä suihkussa.

Vaikka monet olisivat kanssani eri mieltä hylkään täysin ajatuksen siitä, että kahvi ja muut piristävät aineet vaikuttaisivat huomattavasti ihmisen vireyteen ja kykyyn valvoa. Voin antaa täysin kofeiinittoman ja piristysaineettoman, entisen insomnikon vastauksen: uskokaa, mitä haluatte, mutta ihmiselle ei tuota ongelmia valvoa niin halutessaan.