Nykypäivänä on trendikästä, että asioita tehdään, jotta olisi sitten vanhana jotakin, mitä muistella. Tämän lausahduksen varassa kerätään kokemuksia enemmän tai vähemmän haluttu määrä. Tässä yhtälössä on useita "mustia aukkoja", jotka pyritään nopeasti sivuuttamaan, koska yksilö saattaisi joutua miettimään askelta pidemmälle.
Yhtälön ajattelutapa on melko yleinen, joten on mahdollista, että siitä syystä sen ajatellaan vahvistavan ajatuksen olevan oikea ja harkittu. Tosiasiassa tämän ajattelun voidaan juontuvan ajatuksesta: "Enemmän on parempi." Tämä tuntuu puolestaan ajatuksena kulutuskulttuuriin ja markkinavetoisuuteen liittyvältä. Ottaen huomioon, että jo esiteollisissa yhteiskunnissa ihmiset varmasti elivät ja heille tuli keräämättäkin kokemuksia, joita saattoivat vanhemmiten jakaa kertomusten lisäksi nuotion tai pirttipöydän ääressä. Näinkö sitten nykyaikana ihmiset muistelevat samoin tekemisiään perheen nuoremmille ja jakavat syvää elämänviisauttaan?
Toiseksi ihmismuisti on rajallinen. Useat ihmiset unohtavat senkin, mitä tekivät viime viikolla. Yleisesti ottaen ihmiset muistavat myös paremmin ensimmäiset kerrat ja hyvät kokemukset. Ensimmäisiä kertoja ei kuitenkaan ole kovin montaa, ja sarjatuotantona hyvät kokemukset muuttuvat tietoisuudessa harmaaksi massaksi, josta kyllä voi ajan kanssa ja kovalla miettimisellä tulla mieleen yksittäisiä hetkiä. Silti muisti karsii muistista paljon, eikä ole sanottua, että yksilö muistaisi varsinkaan hetkistä, jotka on vietetty enemmän tai vähemmän kemiallisten aineiden vaikutuksen alaisena. Mitä useammin vielä päihteiden alaisena on, kun tekee jotakin muisteltavaa, sitä todennäköisemmin asiat pyyhkiytyvät mielestä ja muisteltavaa jää todella vähän. (Tämä on tullut esiin myös haastatellessani päihdeongelmaisia: jo ennen sosiaalisia tai terveydellisiä ongelmia muisti pätkii ja kovemmalla käytöllä suuri osa eletystä ajasta on em. "harmaata massaa")
Kolmanneksi kokemusten kerääminen on kuin mitä tahansa keräämistä. Jos ja kun keräämme levyjä tai postimerkkejä, saatamme kyllä aika hyvin muistaa joidenkin kohdalla artikkelien kohdalla, mistä ne olemme saaneet ja kuinka olemme sitä kuunnelleet. Mitä enemmän meillä kuitenkin on keräiltyä aineistoa, sitä huonommin muistamme yksityiskohtia eli niitä asioita, joita esimerkiksi ihan muistamisen vuoksi keräilemme. Lisäksi meillä saattaa olla lopulta todella huono kokonaiskäsitys aineistosta ja ilman muistuttamista, me emme kykenisi muistamaan omistavamme tiettyjä muistoja. Jos edes muistuttamalla. Kuten edellä, muistamme yleensä parhaiten ensimmäiset kerrat ja ne, joihin liittyy jokin tunnepuolisesti voimakas kokemus. Kaikki kokemuksemme ja keräilyesineemme eivät voi olla samanlaisia eikä sitä muotoin yhtä tärkeitä. Lopulta jälleen joitakin muistoja karsiutuu mielestämme.
Elämän tempo on kiihtynyt hitaasti ja varmasti teollisen yhteiskunnan aikana. Kuluttamisesta on tullut koko yhteiskuntaa ylläpitävä "voima", ja siihen meitä ihmisiä kehotetaan. Tunteetkin ovat kulutettavaksi, sitouttamiseen pyritään rahalla. Kehitämme tunnesiteen rahaan ja sen jälkeen "vapauden tunteeseen", jonka raha saa aikaan. Kuluttamisesta tulee meidän vapautemme, mutta samaan aikaan, mitä enemmän kulutamme, sitä riippuvaisemmaksi me tulemme rahasta ja itse kulutuksesta. Lopulta voi olla, että meidän on vaikea kestää hiljaisuutta ja pelkkää olemista. Se on asia, jonka haluamme unohtaa, mutta juuri sillä hetkelä unohdamme, mistä elämässä loppuen lopulta on kyse. Tuo hetkihän on juuri se, mitä varten me kokemuksia keräämme: kun olemme vanhoja, istumme kiikkustuolissa, eikä meillä ole muuta tekemistä kuin muistella (mitä ikinä kykenemme muistamaan ja haluamme muistaa).
Neljänneksi koko ajatus elämästä vanhuuden muisteluita varten kuulostaa fatalistiselta: elämme muistaaksemme vanhoina tai kuollaksemme ennen kuin meillä on aikaa muistaa tai ajatella. Se vapauttaa meidät tietoisuuden ja harkinnan taakasta. Elämä on silloin pelkkiä kulutusvalintoja, johon meitä motivoi ahdistus (stressi, tylsyys, mikä tahansa paha olo), joka meidän on saatava mielihyvällä pois päältä. Freudin näkökulmasta me toimimme mielihyvän mukaan, mutta mitä enemmän karkkia syömme, sitä suurempi riski meillä on sairastua diabetekseen ja unohtaa, mitä olemme syöneet. Tiedämme vain saaneemme hyvää, mutta kikkustuolissa me istumme sairaina ja kiitämme siitä iloisina kaikkia keräämiämme kokemuksia?
Nuoruuden innossa aika tuntuu kuluvan hitaasti. Se kiihdyttää entisestään elämän tahtia. Elämä on tunnepuolisesti hektistä. eletään vielä ensimmäisten kertojen aikaa, jolloin kaikki oli "hyvin". Ihastukset, konsertit, matkat tulivat ja menivät. Niitä oli saatava lisää. Lisää "hyviä" kokemuksia. Kunnes tuli hetki, jona ei oikeastaan enää kiinnittänyt huomiota, mitä teki. Asioita oppi tekemään automaattisesti, ilman sen kummempaa tunnontuskaa tai edes mieleenpainamista. Silloin oli vielä 18-vuotias, mutta vain hetkeä myöhemmin - vaikka itsensä tuntisi edelleen samaksi 18-vuotiaaksi kolttiaiseksi - onkin 40-vuotias. Aika on kulunut ja mennyt ohi. Harvat muistot ovat pysyneet mielessä muisteltaviksi asti. Hektisen elämänvaiheen jälkeen alkaa kaivata rauhaa, tasapainoa ja vakautta, sähläämisen ja säätämisen sijaan. Mitä lopulta siitä kaikesta jäi käteen? Hyvin vähän. Pääasiassa ne ensimmäiset kerrat, joissa ei niissäkään ole aina ollut kehumista. Joka tapauksessa elämä on kasvattanut. Katse on kääntynyt kaikesta kimalluksesta ja kokemusten keräilystä sisäänpäin. Sen sijaan, että yksittäiset kokemukset olisivat tärkeitä, tärkeämpää on tietää kuka olen ja mitä täällä teen.
Yhtälön ajattelutapa on melko yleinen, joten on mahdollista, että siitä syystä sen ajatellaan vahvistavan ajatuksen olevan oikea ja harkittu. Tosiasiassa tämän ajattelun voidaan juontuvan ajatuksesta: "Enemmän on parempi." Tämä tuntuu puolestaan ajatuksena kulutuskulttuuriin ja markkinavetoisuuteen liittyvältä. Ottaen huomioon, että jo esiteollisissa yhteiskunnissa ihmiset varmasti elivät ja heille tuli keräämättäkin kokemuksia, joita saattoivat vanhemmiten jakaa kertomusten lisäksi nuotion tai pirttipöydän ääressä. Näinkö sitten nykyaikana ihmiset muistelevat samoin tekemisiään perheen nuoremmille ja jakavat syvää elämänviisauttaan?
Toiseksi ihmismuisti on rajallinen. Useat ihmiset unohtavat senkin, mitä tekivät viime viikolla. Yleisesti ottaen ihmiset muistavat myös paremmin ensimmäiset kerrat ja hyvät kokemukset. Ensimmäisiä kertoja ei kuitenkaan ole kovin montaa, ja sarjatuotantona hyvät kokemukset muuttuvat tietoisuudessa harmaaksi massaksi, josta kyllä voi ajan kanssa ja kovalla miettimisellä tulla mieleen yksittäisiä hetkiä. Silti muisti karsii muistista paljon, eikä ole sanottua, että yksilö muistaisi varsinkaan hetkistä, jotka on vietetty enemmän tai vähemmän kemiallisten aineiden vaikutuksen alaisena. Mitä useammin vielä päihteiden alaisena on, kun tekee jotakin muisteltavaa, sitä todennäköisemmin asiat pyyhkiytyvät mielestä ja muisteltavaa jää todella vähän. (Tämä on tullut esiin myös haastatellessani päihdeongelmaisia: jo ennen sosiaalisia tai terveydellisiä ongelmia muisti pätkii ja kovemmalla käytöllä suuri osa eletystä ajasta on em. "harmaata massaa")
Kolmanneksi kokemusten kerääminen on kuin mitä tahansa keräämistä. Jos ja kun keräämme levyjä tai postimerkkejä, saatamme kyllä aika hyvin muistaa joidenkin kohdalla artikkelien kohdalla, mistä ne olemme saaneet ja kuinka olemme sitä kuunnelleet. Mitä enemmän meillä kuitenkin on keräiltyä aineistoa, sitä huonommin muistamme yksityiskohtia eli niitä asioita, joita esimerkiksi ihan muistamisen vuoksi keräilemme. Lisäksi meillä saattaa olla lopulta todella huono kokonaiskäsitys aineistosta ja ilman muistuttamista, me emme kykenisi muistamaan omistavamme tiettyjä muistoja. Jos edes muistuttamalla. Kuten edellä, muistamme yleensä parhaiten ensimmäiset kerrat ja ne, joihin liittyy jokin tunnepuolisesti voimakas kokemus. Kaikki kokemuksemme ja keräilyesineemme eivät voi olla samanlaisia eikä sitä muotoin yhtä tärkeitä. Lopulta jälleen joitakin muistoja karsiutuu mielestämme.
Elämän tempo on kiihtynyt hitaasti ja varmasti teollisen yhteiskunnan aikana. Kuluttamisesta on tullut koko yhteiskuntaa ylläpitävä "voima", ja siihen meitä ihmisiä kehotetaan. Tunteetkin ovat kulutettavaksi, sitouttamiseen pyritään rahalla. Kehitämme tunnesiteen rahaan ja sen jälkeen "vapauden tunteeseen", jonka raha saa aikaan. Kuluttamisesta tulee meidän vapautemme, mutta samaan aikaan, mitä enemmän kulutamme, sitä riippuvaisemmaksi me tulemme rahasta ja itse kulutuksesta. Lopulta voi olla, että meidän on vaikea kestää hiljaisuutta ja pelkkää olemista. Se on asia, jonka haluamme unohtaa, mutta juuri sillä hetkelä unohdamme, mistä elämässä loppuen lopulta on kyse. Tuo hetkihän on juuri se, mitä varten me kokemuksia keräämme: kun olemme vanhoja, istumme kiikkustuolissa, eikä meillä ole muuta tekemistä kuin muistella (mitä ikinä kykenemme muistamaan ja haluamme muistaa).
Neljänneksi koko ajatus elämästä vanhuuden muisteluita varten kuulostaa fatalistiselta: elämme muistaaksemme vanhoina tai kuollaksemme ennen kuin meillä on aikaa muistaa tai ajatella. Se vapauttaa meidät tietoisuuden ja harkinnan taakasta. Elämä on silloin pelkkiä kulutusvalintoja, johon meitä motivoi ahdistus (stressi, tylsyys, mikä tahansa paha olo), joka meidän on saatava mielihyvällä pois päältä. Freudin näkökulmasta me toimimme mielihyvän mukaan, mutta mitä enemmän karkkia syömme, sitä suurempi riski meillä on sairastua diabetekseen ja unohtaa, mitä olemme syöneet. Tiedämme vain saaneemme hyvää, mutta kikkustuolissa me istumme sairaina ja kiitämme siitä iloisina kaikkia keräämiämme kokemuksia?
Nuoruuden innossa aika tuntuu kuluvan hitaasti. Se kiihdyttää entisestään elämän tahtia. Elämä on tunnepuolisesti hektistä. eletään vielä ensimmäisten kertojen aikaa, jolloin kaikki oli "hyvin". Ihastukset, konsertit, matkat tulivat ja menivät. Niitä oli saatava lisää. Lisää "hyviä" kokemuksia. Kunnes tuli hetki, jona ei oikeastaan enää kiinnittänyt huomiota, mitä teki. Asioita oppi tekemään automaattisesti, ilman sen kummempaa tunnontuskaa tai edes mieleenpainamista. Silloin oli vielä 18-vuotias, mutta vain hetkeä myöhemmin - vaikka itsensä tuntisi edelleen samaksi 18-vuotiaaksi kolttiaiseksi - onkin 40-vuotias. Aika on kulunut ja mennyt ohi. Harvat muistot ovat pysyneet mielessä muisteltaviksi asti. Hektisen elämänvaiheen jälkeen alkaa kaivata rauhaa, tasapainoa ja vakautta, sähläämisen ja säätämisen sijaan. Mitä lopulta siitä kaikesta jäi käteen? Hyvin vähän. Pääasiassa ne ensimmäiset kerrat, joissa ei niissäkään ole aina ollut kehumista. Joka tapauksessa elämä on kasvattanut. Katse on kääntynyt kaikesta kimalluksesta ja kokemusten keräilystä sisäänpäin. Sen sijaan, että yksittäiset kokemukset olisivat tärkeitä, tärkeämpää on tietää kuka olen ja mitä täällä teen.
Kommentit