Tietämättömyys tekee onnelliseksi, kuulema. Raamatussakin sanotaan, että tieto lisää tuskaa. Toki silloin kun asioita joutuu ajattelemaan, miettimään oman toimintansa eettisyyttä tai omaa moraaliaan, ja vielä toteamaan, ettei ehkä olekaan niin hyvä jätkä kuin kuvittelee, siinä saattaa hyvinkin tieto tehdä olon surulliseksi ja tuskaiseksi. Olen tämän joutunut kokemaan pariin kertaan, mutta yhden asian suhteen en tiedä, mitä minun pitäisi tuntea, muuta kuin ristiriitaisuutta.

Olen huolestunut luonnon tilasta ja kulutuksesta. Ihmiset kuluttavat paperia (puuta, metsää), sähköä (mm. uraania), autoja (öljyä) ja kodinkoneita (metallia, sähköä). Kaiken kulutuksen ytimenä on nopeasti katsoen kaksi asiaa: koko se koneisto, joka tuo kulutettavan hyödykkeen käsiimme ja me itse, kuluttajat. Koko tämä hyödykkeiden ja kulutuksen pyörä puolestaan saa energiansa rahasta. Sillä hyödykkeet valmistetaan, työntekijöille maksetaan palkat ja osa työntekijöistä ovat itse lopulta kuluttajia. Raha kiertää kehää, asioita valmistuu ja tuhoutuu, kaikki on yhtä väliaikaista kuin ennenkin. Pääasia onkin, että raha kiertää.

Miksi raha on tässä koko systeemissä pääasia? Siksi, että ilman rahaa meistä hyvin harva lopulta eläisi. Me tarvitsemme rahaa siihen, että meillä on koti ja ruokaa sekä noita muita hyödykkeitä, jotka liikuttavat meitä kotoa työpaikoille, harrastuksiin, mihin ikinä. Kun taas syydämme rahaa tähän kaikkeen, joku jossain rikastuu ja köyhät köyhtyvät. Raha ei jakaudu maailmassa tasapuolisesti, valitettavasti. On lukuisia ihmisiä, peräti kansoja, joilla on sama aiheellinen kysymys kuin itselläni: kuka on keksinyt, että me tarvitsemme rahaa tähän kaikkeen?

Raha on lopulta symboli, käsite, jolle on annettu tietty merkitys (arvo), joka muuttuu. Meille raha on muuttunut todelliseksi juuri sen ostovoiman vuoksi. Rahalla voimme ostaa talon, voimme ostaa kaikenlaista, joka katoaa kurkustamme alas, joka voi palaa, tuhoutua tai, jonka joku ajanmittaan saattaa kaapata itselleen. Käsitteelle onkin ominaista, että sitä itsessään ei voi kukaan syödä, se ei ole millään muotoa konkreettinen asia, vaan se on illuusio. Aivan samalla tavalla kuin periaatteissa maiden rajat ovat illuusioita. Ne ovat olemassa yhteisen sopimuksen mukaisesti ja sen mukaan eletään, koska niin rahan arvon kuin maiden rajojen olemassaoloon uskotaan.

Nämä illuusiot valitettavasti vievät monia asioita tässä maailmassa aina vain enemmän väärään suuntaan. Mailla on hallituksensa, jotka päättävät, mitä päättävät ja mitä köyhempi maa sitä suurempi riski on, että rahalla kyetään ostamaan suotuisia päätöksiä niiden hyväksi, joilla on rahaa. Tätä voisi selvällä suomella kutsua korruptioksi. Monikansalliset yritykset, jotka ovat lopulta pikemmin kiinnostuneita taloudellisesta voitostaan kuin luonnontilasta, pystyvät rahalla ostamaan itselleen lähes minkä tahansa "maakaistaleen" käyttääkseen hyväkseen sen mineraaleja ja aivan mitä ikinä siltä maa-alueelta löytää. Namibiassa timantit luonnollisesti kiinnostavat yrityksiä, Perussa öljy, Boliviassa kokapensaat (kokaiinin raaka-aine) ja Intiassa uraani. Kaivostoiminta vaikuttaa lähes poikkeuksetta kaivuualueen ekologiaan, luonnontilaan. Toisaalta köyhimmät saavat aina väistyä rikkaamman tieltä. Jos he eivät ymmärrä lähteä kotimailtaan, he saattavat "täysin oikeutetusti, koska ovat yrityksen tai valtion omistamalla maalla" saada vatsasyövän. Rikkaita ei kiinnosta ja kun loppupäässä kaikessa tietämättömyydessään ihmiset käyttävät sähköä, ostavat kauniita timanttikoruja tai ajavat tyytyväisenä autojaan, noidankehä on ja pysyy.

Jotain rahan arvosta kertoo se, että niillä alueilla, joilla kaivostoimintaa harjoitetaan asuu useimmiten köyhiä, joilla ei ole arvokasta käsitettä hallussaan. He eivät pysty määrittelemään minkään maallisen juridiikan puitteissa omistusoikeuttaan asuinalueeseensa. Näin ollen valtio/maa on se, joka omistaa maan ja voi tarvittaessa vuokrata sitä eteenpäin. Valtiota ei puolestaan sinällään kiinnosta mikään muu kuin liiketoiminta - esimerkiksi ulkomaanvelka. Illusorisista maista on tullut riippuvaisia illusorisista arvoista. Ne, jotka puolestaan pitävät maata kotimaanaan eivät useimmiten ymmärrä, miten kukaan voisi haluta luopua kodistaan. Varsinkin, jos siltä alueelta vain väliaikaisestikin alettaisiin louhia uraania, porata öljyä tai kaivaa timantteja. Jos ja kun tulee aika palata kotimaalle, se ei ole enää aivan sama paikka. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että köyhät pitäisivät silti mieluummin kotimaansa kuin vaihtaisivat sen rahaan. Kotimaalla on itseisarvo, se on enemmän kuin minkään valtakunnan dollarit, pesot tai jenit. Ne köyhät, jotka vähänkään ovat taas tähän käsitemaailmaan sotkeutuneet ja alkaneet uskoa, saattavat myydä kotinsa pois saadakseen tilalle uuden. Vaan onko kotimaa aivan sama asia kuin kerrostaloasunto?

Kokaiini on yksi mielenkiintoinen esimerkki. Yhdysvallat käy sotaa huumerikollisuutta vastaan ja on keksinyt lähteä käymään tätä taistelua maarajojen ulkopuolelle, sinne missä tämä huumerikollisuus saa alkunsa eli kokaiinista puhuttaessa kokaviljelmille. Kokaiini on länsimainen keksintö. Eurooppalaisten saapuessa Etelä-Amerikkaan he kiinnostuivat pienistä lehdistä, joita sikäläinen väestö keitti teenä ja tuntui pureskelevan päivät pitkät. Tätä kulttuuria ei ymmärretty, mutta jotain taianomaista siinä oli pakko olla. Eteläamerikkalaisilla kokanviljelijöillä on vain viljelmänsä, sen sijaan eurooppalaiset ovat olleet joissain asioissa kehityksessään selvästi maanviljelijöitä edellä - eurooppalaisilla on kemikaaleja. Kuka sitten keksikään pistää kokapensaan lehtiä sankoon ja kaataa summittainen määrä erilaisia kemikaaleja päälle, todeta lopputuloksen olevan kidemäistä ja sulavan kun sitä lämmitetään, siitä saattoi saada jauhemaista eli sitähän voi syödä, kenties hengittää. Tuote on keksitty Euroopassa, mutta sotaa käydään Boliviassa. Mikä kiinnostavinta sodan toinen osapuoli, Yhdysvallat on kokaiinin suurin tuottajamaa. Mistähän kummasta he niitä kokapensaan lehtiä saavat?

Raha ja maat/valtiot ovat illusorisia, mutta silti ne ovat mitä totisinta totta. Raha vaikuttaa minun elämääni hyvin voimakkaammin kuin se, että asun Suomessa, mutta molemmilla on oma merkityksensä elämässäni. Ongelmille on usein yksinkertainen vastaus, mutta voiko sitä olla tässä tapauksessa? Selvää on, että maailma olisi hyvin erilainen, jos rahalla ei olisi arvoa. Huumekauppiaiden ja korruptoituneiden virkamiesten elämä ei paranisi yhtään, vaikka he kuinka myisivät "tuotteitaan". Eikä todennäköisesti kukaan ostaisi niin innokkaasti, koska lopultakaan niistä "tuotteista" ei olisi heillekään hyötyä. Mutta asia ei ole yksinkertainen, eikä rahan arvo ole aivan niin helposti purettavissa. Sitä ennen pitäisi olla selvillä, mikä on toimiva vaihtoehto. Joka tapauksessa juridinen oikeus maahan tulisi palauttaa niille, joilla se on alunperin ollut; seuraavaksi oikeus olisi niillä, jotka ovat paikalla pisimpään asuneet. Tässä tapauksessa valtion omistusoikeudesta maahan tulisi luopua ja sitä myötä lopulta maiden rajoista.

Miten ihmeessä suomalaiset ovat ennen Suomi-valtion perustamista onnistuneet elämään Suomessa? Tai miten heillä on ollut hyvin tarkka käsitys omasta alueestaan, vaikka sen enempää virallisia lakeja kuin rahaa on ollut käytettävissä? Maailma on muuttunut kuomaseni, mutta mihin suuntaan.