Väitetään, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ihmisten elämässä sitä on vaikea nähdä tai kokea todeksi. Yksi syy on, että ihminen ottaa vastaan, käsittelee ja antaa eteenpäin tietoa ja kokemuksia tiedostamattaan. Vaikutuksia voi miettiä jokainen itsessään ja katsoa mihin päädytään.

Yksi kiintoisa vaikutin on mainonta. Me otamme sitä vastaan tiedostamattamme ja mainonta muokkaa meidän käsitystämme ihmisistä yhtälailla äkkiarvaamatta. Meille todellisuus on sellainen, johon kasvamme ja totumme. Millainen ihmiskäsitys ja -ihanne meillä olisi, jos meidät olisi eristetty muusta maailmasta ja meidän ainoa tiedonlähteemme olisi televisio ja kirjat?

Toki tuo olisi jo lähtöasetelmana aika surullinen, mutta lopulta pienemmässä mittakaavassa me otamme vaikutteita nimenomaan näkemästämme. Ylipainoisia rock-tähtiä ja näyttelijöitä on huomattavan vähän suhteessa siihen, miten paljon heitä on ei-muusikoiden ja -näyttelijöiden joukossa. Kun käy helposti niin, että sisällytämme tietynnäköisiin ja oloisiin tiettyjä odotuksia, kuten lihaviin liitetään usein leppoisuus ja rauhallisuus, me olemme pitkälti tiedostamattomien ennakko-odotustemme ja ihanteidemme vallassa. Vaikutus on tietysti huomattavasti rajumpi niiden ihmisten kohdalla, jotka antavat edelleen näiden asioiden vaikuttaa itseensä. Toisessa tilanteessa ovat ne, jotka ovat katsoneet pelkkiä ajankohtaisohjelmia pari kertaa vuodessa ja ajalleet ihmissuhdekarikoissa jo useamman kerran.

Ulkonäöstä on tullut itseisarvo monelle, varsinkin nuoremmalle ihmiselle. Yksi esimerkki on, miten tatuoinneista ja lävistyksistä on tullut muoti-ilmiö. Niillä halutaan poiketa massasta ja kenties kapinoida vanhempia, vallitsevaa systeemiä, juurikin edellämainittua ihmisihannetta vastaan. On syntynyt toisenlainen ihmisihanne. Kun kyse on kuitenkin muoti-ilmiöstä, ei voida sanoa, että massasta poikettaisiin enää niin valtavasti. Tatuointeja toki on moneen lähtöön ja ihmiset haluavat ihoonsa merkittävän itseään jollain tavalla puhuttelevan kuvan ja se on yksilöllinen valinta. Silti painitaan edelleen saman asian kanssa, josta tavallaan tatuoidut ja lävistetyt haluavat irtisanoutua: ulkonäkökaavoista. Lopulta kun kyse on ihmisen omasta asenteesta ja halusta valita toisin.

Meitä on moneen lähtöön. Silti emme voi sanoa, etteikö ulkonäkö olisi täysin merkityksetön asia valitassamme itsellemme kumppania. Se, millaisia arvoja ja odotuksia me jo valmiiksi sisällämme valitsemaamme kumppaniin on toinen juttu. Ajanmittaan meidän käsityksemme tietystä ihmistyypistä voi muuttua. Meillä saattaa olla sellainen käsitys, että vain miehet ovat väkivaltaisia ja erityisesti humalassa. Karu yllätys voi olla se, jos sattuisimme päätyä suhteeseen väkivaltaisen absolutistinaisen kanssa. Alkoholinkäyttö kun ei ole ainoa seuraus huonosta itsetunnosta, vaan meidän ongelmamme, kuten persoonallisuutemme on muilta näkymättömissä. Onko niin, että nuorempina meillä on enemmän odotuksia ja toiveita, mutta ajan ja kokemuksen myötä ne alkavat karista?

Toinen melko selvä vaikutin meihin on se, mitä ihmiset meidän ympärillämme tekevät, koska siihen todellisuuteen me kasvamme - televisioputkesta tulevan ihmiskäsityksen sijasta. Television todellisuuden me osaamme jo pieninä erottaa siitä todellisuudesta, jossa elämme, vaikka televisiosta tuleva kuva meihin vaikuttaakin. Todellisuudessa kaikki voi kuitenkin olla toisin ja television kuva voi vain vahvistaa perusolettamuksia. Omakohtaisesti voin sanoa, että lapsena minulle syötettiin käsitystä alkoholinkäytön normaaliudesta. Pulloja oli aina lasten leikkikentälle asti (isovanhempieni alakerran hyllyillä vinot pinot) ja siitä tuli myös osa lasten salaisia leikkejä. Joimme serkkujen kesken salaa pullojen pohjia kun olin alle 10-vuotias. Eikä siinä ollut meistä mitään ihmeellistä, olihan meillä jo ollut niihin aikoihin omat tupakkamme, joita polttelimme ja vedimme raakaa savua keuhkoihin.

Kun syystä tai toisesta aloin kieltäytyä alkoholista ja juhlivasta seurasta aloin tuntea itseni todella oudoksi. Minussa oli jotain vikaa, mutta en osannut sanoa mitä. En vain halunnut maistaakaan alkoholia. Tunsin itseni vain omituisemmaksi kun äitini alkoi avioeron jälkeen kiikuttaa joulupöytään viiniä ja koetti saada minut juomaan. Tilanne aiheutti kohtuullisen ison ristiriidan, koska siinä vaiheessa jo koin, että alkoholi oli suuri tekijä hänen ja isäni välisessä avioerossa. Alkoholi ollut osallisena hänen pahoinpitelyihinsä ja minun lapsuuden traumoissani, silti hän kiikutti sitä meidän joulujuhlallisuuksiimme.

Meidän on selvästi helppo ajatella, että joihinkin tilanteisiin alkoholi kuuluu kaikista traumoistammekin huolimatta. Toki totaalikieltäytyminen on yhtälailla ongelmallinen, koska sekin on arvottavaa. Puolin tai toisin me olemme kasvaneet arvottamaan joko juomista tai ei-juomista, meillä on asenne joko alkoholin puolesta tai sitä vastaan, emmekä me useinkaan ole asenteistamme tietoisia. Minun asenteeni alkoholia kohtaan tekivät siitä perusolettamukeltaan negatiivisen arvon. Menetin lapsuuteni ja nuoruuteni isäni alkoholiongelmalle, minun oli todella vaikea ymmärtää, miksi jotkut ihmiset ehdontahdoin altistivat itsensä vastaaville kohtaloille. Jollain toisella ihmisellä alkoholiin liittyy hyvinkin paljon positiivisia arvoja. Jossain vaiheessa arvoilla saattaa olla taipumus sumentua, kuten minun kohdallani niin uskonnoista kuin alkoholista tuli suoranaisen vihanpidon kohde. Toiset saattavat yhtälailla ladata positiivisia arvoja johonkin ja alkaa pitää sitä elämänsä rakkautena.

Jokainen ihminen määrittelee kohdallaan sen mikä on normaalia ja mikä ei ole. Yhteiskunta toki arvottaa asiat myös, ikäänkuin vallitsevaksi totuudeksi. Näin ollen voidaan pitää esimerkiksi totena seuraavia asioita:
1) Jumala oli olemassa, Raamattu kertoo meille Totuuden - ei ole normaalia uskoa Jumalaan
2) alkoholi on normaali nautintoaine, toki sen käytöllä on riskinsä, mutta normaalissa käytössä se ei ole vaarallinen - ei ole normaalia olla käyttämättä alkoholia
3) opiskelu ja työnteko ovat välttämättömyyksiä, jotta elämässä pärjää - ei ole normaalia jättäytyä kouluttautumattomaksi ja ilman töitä

Vastavuoroisesti voisin kertoa oman kokemukseni pohjalta vastaavat suhteessa siihen, mikä on normaalia ja ei.
1) Ei ole normaalia uskoa mihinkään, kuten siihen, että punaisilla valoilla ei kannata mennä tien yli, mutta jumalusko on jokaisen ihmisen henkilökohtaisiin kokemuksiin pohjautuva reaktio. Se on täysin normaali reaktio, muttei se tee uskosta totta, saati Totuutta. Valtaväestön määrittelemä uskonnollinen Totuus saattaa siis olla puhtaasti mielikuvituksen tuotetta tai muussa tapauksessa Allah on ainoa Jumala, koska Arabiassa uskotaan niin.
2) Alkoholilla todellakin on riskinsä, mutta usein näistä riskeistä varoitetaan vain käyttäjiä. Sama tupakoitsijoiden kohdalla. Tiedetään kuitenkin mm. passiivisten tupakoitsijoiden (tupakansavua hengittäneiden ei-tupakoitsijoiden) sairastuneen keuhkosyöpään. Alkoholinkäytöllä on vaikutus myös pelkästään seurassaoleviin. Sanotaan, ettei humalaisia kestä hullukaan selvinpäin. Samoin ihmisille voi olla hyvinkin valaiseva kokemus nähdä itsensä humalaisena videolta. Siihen asti voidaan puhua normaalista kuin alkoholia vain juodaan, eikä nähdä itseä humalaisena. Entä sen jälkeen? Onko normaalius lopulta vain kiinni valtion saamista verotuloista ja ihmisten kirkasotsaisesta uskosta hauskanpitoon viinan voimalla? Ilo ilman viinaa on teeskentelyä vai aiheuttaako viina jo itsessään teeskentelyä ja mielikuvituksettomuutta?
3) Koulutuksella ja työllä on selkeät merkityksensä yhteiskunnassa. Silti on vaikea puhua normaalista yhteiskunnassa, jossa haluamaansa koulutukseen pääsy on arpapeliä, työnsaaminen on arpapeliä ja sitä kautta koko toimeentulo on yhtä arpapeliä. Kun yhteiskunta itse vielä pitää sisällään mahdollisuuden, että työttömänäkin pärjää, niin kannustus on vähän molemminpuolista. Lisäksi, jos opiskelu olisi normaalia ja kannustettavaa, niin miksi samaan aikaan opiskelijoiden kuukausittainen toimeentulo riippuu siitä, saavatko he opiskeluaikanaan töitä, mutta juoppouden valinneet saavat elämiseen ja pääsääntöisesti viinaan menevät rahansa valtiolta?