Viime päivinä ei ole kirjoitusvire ollut paras mahdollinen. Työasiat ovat vaatineet sen verran ajatusveroa, että on ollut kaikki muut asiat jääneet enemmän tai vähemmän paitsioon. Nyt ei ole tullut nähtyä vähään aikaan kavereitakaan, mutta kyllä se aika taas tulee, kun alkaa nähdä.

Sen verran uutta kuitenkin kirjoitusrintamalla, että palasin SJY:lle ateistina, itsenäni. En ole pyrkinyt hirveästi peittelemään aiempaa persoonaani, mutta ilmeisesti kirjoitan sen verran eri tavalla, että aivan kaikki eivät huomaa samankaltaisuutta. Yksi moderaattoreista epäili tuntevansa minut, mutta kirjoitin: "tunnet ystäväni, hän on uskova." Pieni valkoinen valhe ja minulle on samantekevää menikö se läpi. Kyllä hän ainakin yhden tuttuni tuntee, mutta hän ei kirjoita SJY:lle aivan niin tulenkatkuisia tekstejä kuin minä.

Äiti jaksaa stressata asioillani, kuten aina ja viime aikoina on taas innostunut vanhempi työkollegani soittelemaan minulle ja järjestelemään asioita. Ilmeisesti tämä jälkimmäinen tapahtuu siitä syystä, että olen taas saanut lisävastuuta ja hän on aina niinä aikoina katsonut minun olevan lähin henkilö, johon voi ottaa yhteyttä. Ihan mukava juttu aina siihen asti, kun hän unohtaa, miten usein kannattaa ottaa yhteyttä ja mihin aikaan. Toivottavasti olen oppinut menneestä sen verran, että jossain vaiheessa on paras kysyä: "soitinko pahaan aikaan?"