Olen mieltänyt itseni ujoksi mieheksi, joka on säilynyt ujoutensa ja sosiaalisten rajoitteidensa vuoksi jollakin tavalla viattomana ja koskemattomana. Ehkä on aika ajatella toisin, vaikka kyse on pikemmin näkökulmasta, ja millä tavalla viattomuus ja koskemattomuus määritellään. Joka tapauksessa oma minäkuvani on tässä kohtaa syytä kyseenalaistaa.

Isäni oli mies, joka leveili naisillaan. Hänelle oli tärkeää, että oli rahaa, työtä ja naisia. Tein hyvin nuoresta lähtien selkeää eroa isääni. Halusin olla jotakin aivan muuta kuin isäni. Alkoholinkäytön osalta olen tehnyt selvän pesäeron isääni, mutta nämä kolme muuta, isäni elämässään korostamaa asiaa on syytä käydä läpi omalla kohdallani.

Raha

Raha ei ole koskaan merkinnyt minulle suuremmin. Se on ollut lähinnä välttämätön paha, jolla voi hoitaa laskunsa, jotta ylipäätään katto pysyy pään päällä ja joskus saa jotakin ruokaa. Pidän rahaa keksittynä vaihdonvälineenä ja siinä mielessä lähinnä mielikuvituksena. Tässä yhdyn moniin rahaan kriittisesti suhtautuvista sosiaali- tai taloustieteilijöistä. Ollakseni itselleni rehellinen, minun on myönnettävä, että joudun olemaan joskus laskelmoiva, ja ahneuden tunteet eivät ole nekään täysin vieraita. Kenties nämä piirteet ihmisessä ovat länsimaisessa kauppatalousjärjestelmässä väistämättömiä ja välttämättömiä.

Rahan suhteen olen kuitenkin pitänyt näkökulmallisen etäisyyden isääni. Hänelle ei rahan levittäminen ollut millään muotoa ongelma, ja tiedän, että itselleni voi tulla ongelmia, kun käsissäni alkaa olla rahaa tarpeeksi tai liikaa. Olen menettänyt kontrollin rahankäyttöni suhteen ennenkin, mutta kenties juuri siitä syystä, pyrin pitämään lähinnä peruselintasoa, enkä edes kuvittele omaisuuksista. Uskon, ettei raha tee ihmistä onnelliseksi, ei ehjemmäksi tai tasapainoisemmaksi, eikä raha lopulta tuo juurikaan sen turvallisempaa tunnetta kuin peruselintasolla eläminen. Todennäköistä on, että vaikka minulla rahaa olisi enemmänkin, säästäisin sen ja eläisin ainakin osittain niin kuin elän tälläkin hetkellä.

Työ

Isäni oli työnarkomaani. Hänen oli ilmeisen vaikea olla sittenkään kovin syvällisessa yhteydessä kenenkään kanssa. Hän koki, että suorittaminen on yksi tapa tulla jollakin tavalla hyväksytyksi ja ylläpitää itsestään positiivista minäkuvaa. Tämä (työ)suorittaminen kulki hänen kohdallaan käsi kädessä rahantarpeen tai -halun kanssa. Kun molemmat painoivat hänen elämässään niin paljon, hän saattoi miettiä työasioita kellon ympäri ja tehdä töitä tunnottomasti. Tällä taas oli seurauksensa hänen vapaa-ajankäytössään. Se oli käytettävä hyväksi tehokkaasti ja koska aika tuntui kenties hänen elämässään joskus olevan rajallista, hän lopulta alkoi tehdä rankkoja kompromisseja yöuniensa suhteen. Tämä johti kierteeseen, jossa hän käytti sekä runsaasti alkoholia että unilääkkeitä saadakseen edes kolme tuntia unta yössä.

Työ on merkinnyt myös minulle paljon. Nuorempana saatoin löytää itsestäni työnarkomaanin piirteitä. Vietin vapaa-aikojani työpaikoilla ja työsuhteiden päättymisen jälkeen palasin aika ajoin tapaamaan vanhoja työtovereitani. Voin sanoa, että työn suhteen ja erityisesti mielenkiintoisen tai haastavan työn suhteen minulla saattaa edelleen lipsahtaa mopedi käsistä. Työ on tavalla tai toisella mielessäni, taka-alalla, vaikka kellon ympäri. Sen sijaan vanhat työpaikat eivät enää ole vetäneet minua samaan tapaan puoleensa kuin ennen.

Seksi

Naiset ja seksi olivat isälleni myös tärkeitä positiivisen minäkuvan ylläpitämiseksi. Hän kerskaili naisillaan, mutta mitä vanhemmaksi hän tuli, sitä epäuskottavammaksi kerskailu kävi. Ehkä kerskailu oli vain hänen tapansa osoittaa pojalleen, että hän on mies, ja uskoa myös itse omaan miehuuteensa. En halunnut sellaiseksi mieheksi kuin hän. En halunnut ostaa naisia ja olla heille jonkinlainen juoma-automaatti, jonka seuraksi saatuaan saattoi olla varma tarjonnasta, kunhan vastapalvelukseksi sitten tarjosi omia palveluitaan. Tällaista toimintaa en hyväksynyt, enkä hyväksy sitä edelleenkään. Tässä kenties olemme isäni kanssa jyrkästi eri linjoilla, mutta on jäljellä piirteitä, jotka tekevät pahasti kipeää sille mielikuvalle itsestäni, joka minulla on ollut.

Isäni suhteet olivat paljolti hänen mielessään. Hän kuvitteli tietävänsä naisista paljon enemmän kuin tiesi, ja kuvitteli naisten pitävän tai välittävän hänestä enemmän kuin he todellisuudessa tekivät. Hänen kuolemansa jälkeen yksikään nainen ei hänen peräänsä pahemmin tullut huutelemaan. Hänen oletettu "avopuolisonsa" on jäänyt minulle täysin vieraaksi ja lähinnä mielikuvitushahmoksi.

Mitä seksiin hänen kohdallaan tuli, fyysisessä mielessä naiset edustivat hänelle objekteja, joihin seksuaaliset halut purettiin. Koska hänen imagonsa itsestään kaikkivoipana teräsmiehenä oli sittenkin rajallinen, hän saattoi turvautua maksullisiin naisiin, jolloin hänen ei tarvinnut miettiä syvemmin mahdollista virhettä minäkuvassaan. Hänelle naisen tyydyttäminen oli tärkeää, mutta samanaikaisesti hän oli liian usein humalassa, jotta olisi pystynyt olemaan tyydyttävä myös henkisellä tasolla, eivätkä ainakaan maksulliset naiset todennäköisestikään etsi asiakkailtaan seksuaalista tyydytystä. Hän kuitenkin ilmaisi naissuhteensa niin, että hän uskoi olevansa erityisesti seksissä hyvä, ja että naiset pitivät juuri hänen miehisistä ominaisuuksistaan. Fyysisesti, kuin ilmeisesti henkisesti, hän oli riippuvainen naisista ja seksistä.

Olen omaksunut paljon isäni positiivisia puolia. Mitä seksiin tulee, minulle on yhtälailla tärkeää, että nainen nauttii. Seksuaalisessa kanssakäymisessä olen ollut aina selvin päin, mutta tuskin aina aivan selväjärkinen - jos isänikään. Jos isältäni mopo karkasi todellisissa fyysisissä ja sosiaalisissa tilanteissa, minun moponi otti rajun nytkähdyksen eteenpäin saatuani ensimmäisiä keskustelukontakteja naisiin internetissä. Jos isäni oli seksiriippuvainen fyysisellä tasolla (ja toki henkisesti), minulle fyysinen puoli ei ole ollut niin tärkeää, mutta seksuaalinen kontakti millä tahansa tasolla on ollut minulle ehdoton edellytys voidakseni hetkittäin hyvin. Seksuaaliset mielikuvat ja fantasiat täyttivät mieleni, joka johti internetin myötä eräänlaiseen metsästysmentaliteettiin. Yhtä kaikki, tämä on myös seksiriippuvuuden merkki. Onko seksiriippuvuus viatonta?

Jos isälläni seksikumppaneita olikin kenties kymmeniä, satoja tai tuhansia, minä kartutin omaa tiliäni tällä saralla aivan toisessa mielessä. Olen ajatellut tai halunnut ajatella, että viattomuuden ero kulkee siinä, tekeekö asioita fyysisesti vai ovatko ne vain mielikuvituksessa, ovathan ne tyystin eri asioita. Kenties ne olisivatkin tyystin eri asioita, jos mielikuvitukseen ei liittyisi minkäänlaista sosiaalista vuorovaikutusta, joka määrittäisi jollakin tavalla minua itseäni itselleni ja muille sekä seksikumppaneitani heille itselleen tai minulle. Asetin siis hieman toisella tavalla mielikuvitukseni ja fantasiani käytäntöön kuin isäni teki. Tästä erosta lienee syytä erottaa ainakin kaksi puolta, joista ensimmäinen liittyy sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja toinen psyykeen.

Sosiaalinen vuorovaikutus

Ihmisillä on myös internetissä vaikutusta toisiinsa (kuten on kirjeenvaihdossa, pelkässä puhelinviestinnässä jne.). Yhden illan jutut ovat ohimeneviä juttuja, joissa ihmiset etsivät itselleen hetkellistä lohdutusta, nopeaa tyydytystä, vain läheisyyttä tai mitä ikinä he yksilöllisesti hakevat. Voidaan ajatella, ettei satunnainen seksi tuntemattoman ihmisen kanssa vaikuta millään tavalla ihmiseen. Tätä olen pitänyt pötypuheena, ja olen ajatellut, että jokainen kahden ihmisen fyysinen tai henkinen kontakti jättää jälkensä toiseen ihmiseen. Lisäksi jokainen sosiaalinen kontakti (tässä tapauksessa seksuaalinen) vaikuttaa ihmisen minäkuvaan (vrt. George Herbert Mead, interaktionistinen teoria, identiteetin muodostuminen, minäkuva). Jostakin syystä olen kuitenkin halunnut ajatella, että vaikka saattaisin vaikuttaa muihin ihmisiin ja heidän mielikuvaansa minusta, tällä kanssakäymisellä ei ole minkäänlaista vaikutusta itseeni ja minäkuvaani.

Vaikka kontakti on vain hetkellinen, sillä on väistämättömät seurauksensa molempien ihmisten minäkuvaan, ja sitä kautta heidän elämäänsä. Yhä uusilla yhden illan jutuilla on entistä varmemmin vaikutusta ihmisen (ja ihmisten) minäkuvaan. Sosiaalisesti tarkasteltuna, fyysinen kanssakäyminen saattaa lyödä leimansa ihmiseen esimerkiksi ”huorana”, ”halpana”, ”naistenmiehenä”, ”miestennaisena”, "hyvänä/huonona seksikumppanina" jne. Tämä leima voi olla joko ihmisen itselleen antama tai muiden hänelle antama ja edelleen mahdollisesti itselleen hyväksymä. Tällä on hyvinkin vaikutusta esimerkiksi ihmisen itsetuntoon tai -luottamukseen.

Virtuaalisessa maailmassa ihminen voi leimata itsensä ja muut hieman samaan tapaan kuin todellisessa kasvokkaisessa kanssakäymisessä. Tässä tapauksessa esimerkiksi aviopuolisojaan pettävät voivat pitää internetissä harrastustaan harmittomana, mutta aviopuolisot voivat olla puolestaan eri mieltä. Tässä tapauksessa ”viattomalla” harrastuksella saattaa olla melko konkreettisia seurauksia, jos jompi kumpi puolisoista tulee mustasukkaiseksi. Eron määrittely viattoman ja vähemmän viattoman käyttäytymisen suhteen on häilyvä, jopa yksilöllinen.

Internetissä ihminen saattaa alkaa mieltää itseään väärällä tavalla kykeneväksi, kun hän osoittaa kyvykkyytensä tai kokee olevansa haluttava. Tällä mielikuvilla pelaamisella voi olla seuraamuksensa sosiaalisessa, todellisessa elämässä, jossa tietyt - alkujaan fantasiaa ja mielikuvitusta olleet suhteet - voidaan pistää käytäntöön. Pelaaminen mielikuvilla ja tunteilla kun on pelaamista, tapahtuu se internetissä tai yökerhossa. Onko tällainen pelaaminen internetissä viatonta?

Psykologiset vaikutukset

Minäkuva liittyy vahvasti ihmisen psyykeen, ja yhden illan jutuissa esiin astuvat psykologiset minän puolustusmekanismit, jotka suojelevat ihmisiä mahdollisilta negatiivisilta kokemuksilta ja tunteilta. Näin esimerkiksi pelko hylätyksi tulemisesta tai siitä, ettei tule omana itsenään hyväksytyksi tai muut psyykkiset syyt, voivat motivoida ihmisiä yhden illan tai hyvinkin pintapuolisiin suhteisiin. Nämä pelot antavat oikeutuksen sille, että ohimeneviä sosiaalisia kontakteja syntyy. Tällä on usein myös seurauksensa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa niin, etteivät ihmiset pysty olemaan koskaan rehellisesti itselleen tai toiselle ihmiselle läsnä.

Tiedän isäni pelänneen hylätyksi tulemista, aivan kuten olen itse pelännyt. Hänen tapansa varjella itseään oli ottaa kontaktia naisiin, jotka olivat valmiita seksuaaliseen kanssakäymiseen rahasta tai ilman suurempaa sitoutumista. Omalla kohdallani tämä logiikka toimi käytännössä hieman eri tavalla, koska kanssakäymisestä puuttui fyysinen puoli. Siitä huolimatta taustalla vaikuttavat psykologiset tekijät ovat kohdallani olleet täysin samanlaiset. Tämä toimintalogiikka ei ole sekään muuta kuin itsensä varjelua ja tunteilla pelaamista. Parhaimmillaankin tässä voidaan nähdä pieni orastava polku itsepetokseen. Pahimmillaan se ei ole mitään muuta kuin itsepetosta. Ja tämän logiikan puitteissa, voidaanko itsepetosta pitää missään muodossa viattomana, silloin kun sillä saattaa olla sosiaalisen vuorovaikutuksen kautta vaikutusta myös muiden elämään, heidän minäkuvaansa ja kuvaansa minusta?

Lisäksi tietynlaiseen käyttäytymiskaavaan tukeutuminen toistuvasti, säännöllisesti tai jatkuvasti on osa riippuvuuskäyttäytymistä. Riippuvuudestani olen ollut tietoinen ja siitä olen kirjoittanut paljonkin. Siitä huolimatta, olen nähnyt riippuvuuskäyttäytymiseni jollakin tavalla erillisenä siitä mielikuvasta, joka minulla on ollut itsestäni, viattomana ja kokemattomana. Jos olisin eri tavalla sosiaalisesti varustettu kuin olen ja kokenut tarpeelliseksi etsiä seksiseuraa baareista ja klubeista, en olisi todennäköisesti kovinkaan paljoa isääni kummempi. Tämä ajatus teki kipeää, mutta hyvin nopeasti hyväksyn sen. Lopulta osaan jälleen vain paremmin sijoittaa itseni osaksi jatkumoa, jonka osa olen suvussani ja erityisesti isäni poikana. Silti erityisesti seksuaalisuuteen liittyvä jyrkkä ero, jonka olen halunnut mieltää isäni ja oman käytökseni välille, on kaventunut radikaalisti.