Uskonto herättää voimakkaita tunteita ihmisissä, jotka eivät ymmärrä uskonnollisten ihmisten ja yhteisöjen toimintaa. Erilaiset kiihkoilijat pääsevät lehtien palstoille ja ottavat tilansa niin linja-autoissa kuin katukuvissa. Vaikka he eivät henkilökohtaisesti tai fyysisesti tulisi erityisen lähelle toisinajattelevaa henkilöä, tuo yleinen "järjestyksen häiritisemiseksi" koettu aiheuttaa helposti negatiivisia tunteita.

Negatiivinen asenne puolestaan saattaa saada ihmisen ajattelemaan, mistä tuo kaikki vouhotus johtuu. Kiihkoilu katsotaan tunneperäiseksi toiminnaksi ja sitä kautta koko uskonnollista toimintaa voidaan alkaa tulkita tunneperäiseksi hörhöilyksi. Hieman samalla tavalla kuin urheilujoukkueiden fanijoukot, jotka elävät täysin tunteella ja se tunne saa heidät heittelemään yleisöstä pommeja, hakkaamaan vastustajien faneja tai ohikulkijoita. Aivan pelkkää tunneperäistä hörhöilyä uskonnollinen toiminta ei kuitenkaan ole. Me ihmiset kun emme tule jossakin tiiviissä paketissa, jossa tunne ja järki olisi jollakin sihdillä erotettu toisistaan.

Manchester United ei ole ihmisen suosikkiseura sattumalta. Hän ei myöskään päädy fanijoukkoon tai ala hakkaamaan ohikulkijoita sattumalta. Ihmisen tuleviin toimiin vaikuttaa hänen kasvatuksensa, mutta yhtälailla koko elämänympäristö, jossa hän lapsuutensa ja nuoruutensa elää ja kasvaa. On tekijöitä, jotka eivät ole edes kasvatuksesta riippuvaisia, vaan ihminen alkaa tehdä omia valintojaan jo melko varhaisessa vaiheessa. Vaikka perhe olisi negatiivinen tupakanpolton suhteen ja vanhemmat olisivat kertoneet tupakoinnin haitoista, lapsi saattaa alkaa polttaa jo varhaisteini-iässä. Se ei ole sattumaa. Nuori antaa tupakoinnille jonkin merkityksen, eikä se merkitys ole tunnepohjainen, vaan toiminta on järjellä oikeutetettu. Samoin ManU:n kannattaja voi olla kasvatettu fanikulttuuriin tai sitten ei; hänen kaveripiirissää on kenties vielä todennäköisemmin faneja ja hän ottaa perheen ulkopuolelta yhtälailla roolimalleja, jotka saattavat olla väkivaltaisia tai sitten eivät; arvonannossa ja merkitystenluonnissa hän saattaa olla passiivinen vastaanottaja, mutta lopulta arvostus ja merkitykset ovat hänen mielessään, eivät hänen sydämessään.

Samalla tavalla kristitty, muslimi tai buddhalainen voidaan kasvattaa tiettyyn uskoon. Mitä dominoivampi kotiympäristö ja vallitseva kulttuuri on, sitä varmemmin kristitty kiinnittyy kristinuskoon, muslimi islamiin jne. Vaikka vanhemmiten kasvuvaraa tulisikin, mikään tai kukaan ei ehkä pysty enää muuttamaan kristitylle tai muslimille sitä tosiasiaa, että tupakkakuppi on koiran juoma-astia. Vasta siinä vaiheessa kun he näkevät koiran juovan tupakkakupista, tupakkakuppi voi saada toisen merkityksen. Tämä tarkoittaa sitä, että uskova ihminen tulkitsee elämää ja maailmaa tiukasti oman logiikkansa ja käsitystensä kautta. Luonto ei ole pelkkä luonto, vaan hän näkee luonnossa myös jotakin muuta, jota kukaan muu ei siellä näe. Havaittu ja vahvasti tulkittu arkihavainto on siten pitkälti rakennettu. Se ei tule ihmisen sydämestä tai tunnepohjalta, vaan sille on havaitsijan omasta näkökulmasta täysin rationaalinen, järjellinen selitys.

Luin erästä uskontotieteellistä kirjaa, johon toinen lukija oli kirjannut omia huomioitaan ja ajatuksiaan. Hän oli kirjoittanut erään sivun alalaitaan: "uskonto on myös keino välttyä selittämästä tai ymmärtämästä asioita, joita ei haluta tai osata selittää. Uskonto on järjen vastakohta." Jälkimmäisestä lauseesta olen siis toista mieltä. Uskonto on ymmärrettävä opittuna ja valittuna maailmankatsomuksena, jossa toki tunteet alkavat vaikuttaa esimerkiksi valinnoissa ja toiminnassa, mutta uskonnottomatkin ihmiset ovat yksilöitä, jotka toimivat kaikesta oletetusta rationaalisuudestaan huolimatta ristiriitaisesti. Aukotonta päättelyä ei ole yhtään sen enempää kuin täydellistä tunnetta. Kaikki tietyllä tavalla uskovat eivät ole ihmisinä samanlaisia. Ensimmäiseen lauseeseen lisäisin, ettei vain uskonto ole keino välttyä selittämästä tai ymmärtämästä asioita, joita ei haluta tai osata selittää. Me ihmiset teemme sitä arkielämässämme, jos ja kun haluamme unohtaa historiamme. Jo väite, että uskonto on järjen vastakohta osoittaa tietynlaista kykenemättömyyttä selittää uskontoa millään muulla tavoin. Näin ihminen toimii peitellen itseltään asioita, jotka voivat vahingoittaa, viedä ihmisen ymmärtämään asioita, joita ei välttämättä välittäisi ymmärtää tai sitten vain siksi, että tällaisten asioiden ajattelu voi joidenkin mielestä olla silkkaa ajanhukkaa.