Kasvoin kodissa, jossa alkoholia näkyi hyvin vähän. Sitä enemmän näkyvissä oli humalatila ja humalan jälkituoksut: valkosipuli ja vanha koskenkorva. Nuo tuoksut liittyivät erityisesti isääni. Ne kertoivat minulle, että isäni oli kotona ja tokkurainen. [indeksi]

Isovanhempieni talon alakerrassa oli kokoelma lähes tyhjiä viinapulloja eri puolilta maailmaa. Ne viestivät ulkopuoliselle kuitenkin pääsääntöisesti sitä, että maailmaa on nähty eikä niinkään mahdollista alkoholiongelmaa. [symboli] Lapsille näillä pulloilla oli myös merkitys. Suvun miesväki selvästi piti juomasta ja arvosti sitä. Eivät he kai muuten olisi näitä juoneet viikonloppuisin, juhlapäivinä ja -pyhinä, raskaan työpäivän jälkeen ja joskus muuten vain tai rentoutuakseen. Koska se oli niin luonnollinen osa miesväen arkea, kai se aikanaan olisi tullut myös meidän lasten arkeen. Niin muutama vuosi itseäni vanhempi serkkuni kaatoi pullojen pohjalta juomaa korkkiin ja ryystimme. Olin tässä vaiheessa 9-vuotias.

Alkoholinkäytöstä negatiiviseen sävyyn puhuminen johti riitoihin. Joskus otteet kävivät väkivaltaisiksi. Alkoholi oli perheyhteisön rakentumisen ja ylläpidon kannalta oleellisen tärkeässä roolissa. Sen lapsetkin ymmärsivät, siitäkin huolimatta, että humalaisen isän, äidin tai vanhempien katsominen herätti ahdistuksen. Lapset pysyivät hiljaa. Perherauhaa ylläpidettiin niin pitkään kuin mahdollista. Oli parempi sietää kaikki epävarmuus, pelko ja ahdistus kuin joutua kohtaamaan vihainen ihminen. Ihminen, jonka alkoholinkäyttöön oli puututtu.

Lapsena todellisuuteni rakentui epävarmuuden, pelon ja ahdistuksen varaan. Opin lukemaan ihmisiä ja välttämään tilanteita, joissa helvetti olisi päässyt irti. Halusin olla hyväksytty ja rakastettu perheenjäsen. Elämä tunnepuolisessa kaaoksessa kuitenkin johti siihen, ettei kehenkään voinut luottaa. Hyväksyntä ja rakkaus oli löydettävä muualta.

Tasapainoiset ja onnelliset ihmiset olivat käsittämättömiä. He eivät eläneet samassa todellisuudessa kanssani. Ehkä olin heidän silmissään outo, mutta minun silmissäni he eivät olleet mielenkiintoisia. Mielenkiintoiset ihmiset olivat enemmän kaltaisiani, ihmisiä, jotka olivat kenties nähneet liikaa liian nuorina. Ihastuin ihmisiin, joiden elämä tai perhetausta olivat kaaosta, sillä kaaos oli minulle tuttu ja kotoinen tila.

Vaikkei minusta kasvanut alkoholistia, minulla oli oma riippuvuuteni kannettavana. Amerikkalaiset psykologit ja suomalaista Tommy Hellsten kutsuisivat tuota kaaoksessa elämistä ja läheisiin ihmisiin ongelmallisen suhteen kehittämistä läheisriippuvuudeksi. Käsitteenä ja riippuvuuksien joukossa se on muodoton. Läheisriippuvainen kun voi olla alkoholisti, nisti, peliriippuvainen, työnarkomaani tai seksihullu. Käytännössä käsite ei siis tarkoita mitään. Hellsten on täsmentänyt omaa läheisriippuvuuden käsitystään:

"Läheisriippuvuus on sairaus tai sairauden kaltainen tila, joka syntyy kun ihminen elää jonkin hyvin voimakkaan ilmiön läheisyydessä eikä kykene käsittelemään tätä ilmiötä persoonallisuudessaan vaan sopeutuu sen olemassaoloon." (Hellsten 2003, 82)

Käytännössä ihminen voi sairastua läheisriippuvuuteen missä tahansa tilanteessa, jonka ihminen kokee "voimakkaaksi" tai "hallitsevaksi". Tilanne, jossa ihminen sosiaalisena olentona sisäistää kaoottisen todellisuuden kenties ainoaksi todelliseksi todellisuudeksi. Tuon todellisuuskäsityksen pohjalta ihminen tekee valintojaan elämässään, niin parisuhteissa kuin koskien omaa hyvinvointiaan. Nämä valinnat saattavat luoda ihmiselle ongelmallisen suhteen alkoholiin, työhön, läheisiin, uskontoon tai mihin tahansa ilmiöön, josta ihminen saattaa löytää merkityksellisyyden tunteen.

Ongelmallinen suhde tässä tarkoittaa sitä, että ihminen saattaa kokea itsensä merkitykselliseksi tai olonsa paremmaksi tehdessään niin kuin tekee. Samanaikaisesti ihminen kuitenkin sulkee silmänsä psyykkisiltä ja sosiaalisilta ongelmilta, jotka alunperin ovat olleet muodostamassa tutuksi muodostunutta kaoottista todellisuutta.  Seurauksena yksilölle alkaa kehittyä noidankehä, josta kärsivät sekä hän itse että hänen läheisensä, vaihtelevassa määrin.

Läheisriippuvuudessa ongelmallista on vielä se, että vaikka alkoholisti paranisi tai sota loppuisi, epävarmuutta, pelkoa ja ahdistusta lieventävät tavat eivät poistu. Läheisriippuvainen jää läheisriippuvaiseksi, kuten muut kristityt ovat edelleen kristittyjä, vaikka yksi heidän joukossaan uskostaan luopuisikin. Siten minä, vuosia isäni kuoleman jälkeen ihastun naisiin, jotka muistuttavat minua menneestä ja menneistä tunteista. Tasapaino on edelleen mielenkiinnotonta, siitäkin huolimatta, että sen tiedostaa olevan kenties itselle parasta.