Tuli nukuttua aika vaivalloisesti neljä tuntia. Päätin lopulta nousta ylös kun alkoi ajatukset pyörimään päässä. Ehkä jonkinlainen epävarmuus tulevasta kuitenkin rasittaa mieltä ja haluaisin jonkinlaisen varmuuden siihen, että pystyn muuttamaan kesän aikana. Jos saisin parinsadan euron palkankorotuksen mitään ongelmia tuskin tulisi.

Työnhaku on ollut tosiaan ongelmallista aina kun olen ollut työttömänä. Kun vielä olin viime vuonna töissä minut kutsuttiin yhteen haastatteluun. Vaikken työpaikkaa saanut niin sain sentään kutsun. Työttömyysaikana noita kutsuja on tullut sitäkin harvemmin. Käytännössä näyttää siltä, että työpaikoista kisaavat opiskelijat ja työssäkäyvät. Juuri valmistuneet vielä ovat hetken aikaa hyvää kauppatavaraa, mutta jos tarpeeksi kauan olet työttömänä, työnantajat alkavat pitää motivoitumattomana. Kierre taas ruokkii sitä, ettei työnantajilla ole rohkeutta palkata työttömiä ja toisaalta työttömäksi jäävät sekä työttömänä olevat hiljalleen vajoavat sudenkuoppaan. Työttömänäoloaika nakertaa hiljakseen itseluottamusta ja -arvontunnetta. Eikä lopulta kyse ole siitä, etteikö työntekoon löytyisi tarvittavaa motivaatiota, vaan siitä, että on liian epävarma ja nöyristelevä tullakseen huomioiduksi.

Kävin jo ennen kuin viimeisen kerran jäin työttömäksi kirjautumassa työnhakijaksi useampaan rekrytointifirmaan, mm. Adeccoon, Staffpointiin, johonkin työvoimatoimiston palveluun, Manpoweriin ja Opteamiin. Reilun yhdeksän kuukauden aikana yhteydenottoja on tullut tasan nolla. Lisäksi lähetin työhakemuksia erilaisiin tehtäviin projekteissa, niin sihteerinä kuin koordinaattorina. Sähköpostitse olen saanut kyllä vastauksia, mutta sähköpostiviestittelyä kummempaa ei ole syntynyt. Ainoa haastattelupyyntö tuli viime lokakuussa: kiinteistönvälittäjäksi.

Vaikka tämä tavallaan keskusjohtoinen (rekrytointifirmojen kautta tapahtuva) työnhaku on tuonut mukanaan positiivistakin kehitystä, niin jotain on mennyt aika pahasti vinksalleen työmarkkinoilla. Ehkä yksi ongelma on se, että jokaisesta paikasta taistelee nyt useampia - usein pätkätyöläisiä. Melkoisia ilonkiljahduksia saa päästää, jos saa puoleksi vuodeksi töitä. Pysyvämmän työn saaminen on jo puolilottovoittoa. Kaiken kukkuraksi ihmiset eivät välttämättä ole kuitenkaan omalla alallaan, kuten minä en olisi ollut omalla alallani kiinteistövälittäjänä. Kun on voittanut lotossa, sitten alkaakin tehdä mieli hakea uusia uria. No, niin kauan kuin on töissä ja on onnistunut luomaan kontakteja muihinkin firmoihin, mitään ongelmia tuskin tulee.

Kohta itselläni alkaa työt, joten sinä aikana voisin periaatteessa etsiä uutta työtä. Toisaalta, jos opiskelut alkavat voin alkaa kysellä töitä myös yliopiston alaisuudesta. Luullakseni työtilanteeni tulee paranemaan joka tapauksessa, jos kouluun pääsen. Sen tuo alkava työ ei ole tähänkään mennessä parantanut asemiani työmarkkinoilla. Ainoa keino tehdä itseään tunnetuksi lienee hommien hoitaminen niin hyvin, että kasvoni ovat lehtien palstoilla. Itsensä ja työnantajansa tunnetuksitekeminen voivat kulkea käsi kädessä ja sillä voi avautua odottamattomia mahdollisuuksia. Nykyinen alani vain on pirun hankala pysyvämmän työn saamisen kannalta. Saatankin luopua haaveistani saada jotain televisioalan perushommia.