Länsimaissa meidän elämäntapamme on jo vuosisatojen ajan oletettu olevan sivistynyttä. Vastapuolella ovat barbaariset kulttuurit ja elämäntavat. Barbaaristen kansojen on katsottu olevan jollain tavalla meidän sivistyneiden ihmisten alapuolella. Heillä ei ole välttämättä omaa kieltä, heillä ei ole kirjoja, uskontoa, he syövät mitä ihmeellisempiä asioita ja toimivat täysin käsittämättömillä tavoilla. Tuollaisen toiminnan on ajateltu olevan jotain aivan muuta kuin "sivistynyttä".

Vastaavanlaisia eroja tehdään edelleen ihmisten välillä, jopa sivistyneissä ihmiskunnissa. Emme ole sivistyneitä, jos röyhtäilemme ruokapöydässä, luemme vain sarjakuvalehtiä tai meillä ei ole viimeisen päälle muodikkaat (koodinmukaiset) vaatteet. Sivistys on ajan myötä muuttunut yhä idealistisemmaksi ja kauemmas pois siitä, mikä meille ihmisille on lopulta tärkeää. Siitä on tullut ideaali, jota meidän on elettävä, vaikkemme aivan ymmärrä tai tule koskaan ajatelleeksi miksi.

Claude Lévi-Strauss vertailee kirjassaan Tropiikin kasvot oman aikansa (1950-luvun) käsitystä sivistyksestä 1400-luvulta lähteneeseen kehityskulkuun. 1492 Kolumbus harhaili sivistyneesti kohti Intiaa ja päätyi lopulta Karibianmerelle, Haitin saarelle. Hän vei mukanaan aimo annoksen eurooppalaista sivistystä. Lévi-Strauss kuvailee kehityskulun alkuvaihetta näin:

Hispaniolan (joka nykyään tunnetaan Haitina ja Dominikaanisena tasavaltana) alkuasukkaat, joita vielä 1492 oli noin satatuhatta mutta sata vuotta myöhemmin enää kaksisataa, kuolivat eurooppalaista sivilisaatiota kohtaan tuntemaansa kauhuun ja inhoon enemmän kuin mihinkään isorokkoon tai saamiinsa iskuihin. Komissio toisensa perään lähetettiin määrittämään heidän olemustaan. Jos he todella olivat ihmisiä, olisiko heitä silloin pidettävä Israelin kymmenen kadonneen heimon jälkeläisinä? Elefanttien selissä tulleina mongoleina? Vaiko skotteina, jotka pari vuosisataa aikaisemmin olivat tulleet tänne ruhtinas Modocin johtamina? Olivatko he alkuperäisiä pakanoita vai pyhän Tuomaksen muinoin kastamia ja sittemmin uskosta vieraantuneita katolilaisia? Ei edes oltu täysin varmoja siitä, olivatko he ihmisiä vaiko paholaisolentoja tai eläimiä. Tällaisia olivat myös kuningas Ferdinandin mietteet, kun hän vuonna 1512 tuotti valkoihoisia orjanaisia Länsi-Intiaan ainoana tarkoituksenaan estää espanjalaisia avioitumasta alkuasukkaiden kanssa, "jotka ovat kaukana järkevistä olennoista". Las Casasin yrittäessä lopettaa orjatyötä uudisasukkaat osoittivat enemmän närkästystä kuin epäuskoa: "Mitä", he huusivat, "eikö enää saa edes pitää kotieläimiä?" (Lévi-Strauss, 1955, s.88)

Epäuskoa on ollut puolin ja toisin. Amerikan intiaanit eivät olleet aiemmin kohdanneet sivistyneitä ihmisiä. He olivat varmasti puulla päähän lyötyjä tästä suunnattomasta älykkyydestä, jota eurooppalaiset toivat heidän maahansa aseiden kera. Intiaanit olivat tottuneet käyttämään aseitaan lähinnä metsästykseen, kun eurooppalaiset olivat ehtineet jo sivistyä aseiden käytössä sen verran, että tiesivät, mihin muuhun "järkevän olennon toimintaan" aseita voi käyttää.

Barbaarit jäivätkin aina kakkosiksi länsimaisen kulttuurin ja tiedon edessä. Toki alkuperäiskansojen joukossa on niitä, jotka ovat metsästäneet ihmisiä ja syöneet heitä. Se ei ole kuitenkaan millään muotoa uhmannut kenenkään kulttuuria ja olemassaoloa. Se on kuulunut heidän luontoonsa kuin luonnonlait kuuluvat luontoon. Toki se, jos mikä on barbaarista, mutta onko sivistynyt psyykkinen ja henkinen "ihmissyönti" paljonkin sivistyneempää? Edelleen ihmisiä pidetään statuksina. Yhden ihmisen voittaminen on ikään kuin sulka hatussa tai pääkallo majan seinällä. Sivistyneessä maailmassa ei kuitenkaan enää yksi pääkallo merkitse mitään. Voitettuja on oltava enemmän, kaikkea on oltava enemmän ja, mitä isompia pääkalloja, sen suurempi statusarvo on voittajalla. Hän on sivistyneen, länsimaisen yhteiskunnan malliesimerkki.

Voisi sanoa, että nykymaailmassa ihmiset ovat edelleen yhtälailla maagisten ja taikauskoisten ajatusten vallassa kuin ne ihmiset, joita katolilaiset aikanaan lähtivät suuren meren taakse sivistämään. Shamanismi ja animismi olivat uskomuksia, joista oli päästävä eroon ja tilalle annettiin kristinusko. Maaginen ajattelu korvattiin uskonnollisella ajattelulla, joka on yhtälailla maagista. Tietämättömille annettiin parempaa tietoa. Vaan mihin Etelä-Amerikan alkuperäiskansatkin tuota tietoa tarvitsivat? Mikä siinä oli parempaa kuin se, mitä he jo maailmasta ja elämästä tiesivät? Itseasiassa länsimainen sivistyneistö jopa arveli, ettei nämä kymmeniätuhansia vuosia metsissä eläneet ihmiset kykenisi elämään itsenäisesti. Loogisesti he tarvitsivat valkoista miestä ja sivistyneistöä neuvomaan.

Kaikista näistä komissioista oikeutetusti tunnetuin, nimittäin Pyhän Hieronymuksen munkkijärjestön lähettämä, hämmästyttää sekä tunnollisuudellaan, jollaista siirtomaatoimissa ei ole vuoden 1517 jälkeen nähty, että tavalla jolla se valottaa ajan mentaalisia asenteita. Todellisen psykososiologisen tutkimuksen tavoin, joka oli laadittu ajan viimeisimpien oppikäsitysten mukaan, toimeenpantiin uudisasukkaiden keskuudessa kysely jolla pyrittiin selvittämään, pitivätkö he intiaaneja laisinkaan "kykenevinä elämään omissa oloissaan, siten kuin Kastilian maalaiset elävät". Kaikki vastaukset olivat kielteisiä: "Äärimmäisessä tapauksessakin ehkä heidän lapsenlapsensa, mutta he ovat niin läpeensä huonotapaisia, että sitäkin voi vain epäillä; todisteeksi mainittakoon mm. että he karttelevat espanjalaisia, kieltäytyvät tekemästä työtä palkkiotta ja menevät luonnottomuudessaan jopa lahjoittamaan pois omaisuuttaan; eivätkä he suostu hylkäämään tovereitaan joilta espanjalaiset ovat leikanneet korvat." Ja kuin yksimielisenä johtopäätöksenä: "Intiaaneille on parempi, että heistä tulee ihmisiä ja orjia kuin että he jäävät vapaiksi eläimiksi..." (Lévi-Strauss, 1955, s.88-89)

Länsimainen logiikkaa ja käytännöllisyys ovat malliesimerkkejä siitä, mihin yhteiskuntamme on ollut kaiken aikaa menossa. Olemme järjestäneet yhteiskuntamme toimintamme mahdollisimman sivistyneeksi ja konemaiseksi, jotta kaikki pienetkin rosoisuudet ja epätotunnaisuudet saadaan pois. Ihmisistä on tultava yhdenmukaisia. Tämä on johtanut ympäri maailmaa siihen, että lopulta kansalaisjärjestöjen - joista jotkut on leimattu terroristijärjestöiksi - on yritettävä pelastaa edes jotkut kansat ja alueet länsimaiselta sivistykseltä. Sivistyneistö taistelee sivistyneistöä vastaan.

Edelleen tuntuu olevan vallalla käsitys, että alkuperäiskansat ovat korkeintaan muinaismuisto menneiltä ajoilta ja korkeintaan lemmikkieläimiksi kelpaavia. Osa länsimaisista, sivistyneistä kansalaisjärjestöistä jatkaa sitä työtä, joka aloitettiin 1400-luvun lopulla. Heidän tarkoituksensa ei suinkaan ole antaa kansojen olla ja elää, kuten tähänkin asti, vaan he pyrkivät vaikuttamaan. Toisaalta jo koskemattomuutensa menettäneet kansat tarvitsevat koulutusta ja verkostoja, he eivät tarvitse länsimaista sivistystä.

Ehkä länsimaiseen sivistykseen kuuluu jonkinasteinen huoli siitä, että jossain muualla asiat ovat itseasiassa paremmin kuin meillä. Yhdenmukaistusprojektissa pyritäänkin siihen, että kaikkialla maailmassa asiat olisivat ainakin meidän mittapuillamme olennaisesti huonommin kuin meillä. Näin voimme olla ylpeitä siitä, miten hyvin asiat ovat esimerkiksi Suomessa. Länsimainen sivistys toivoo kaiken olevan rahalla tai ainakin jollain mittatikulla mitattavissa. Siksi sivistyneet portugalilaiset ja espanjalaiset raahasivat Etelä-Amerikasta valtavat määrät kultaa, mineraaleja, erilaisia arvoesineitä, koska näytti siltä, ettei uudella mantereella oikein ymmärretty rahan perään. Kun alkuperäiskansat eivät näyttäneet oikein ymmärtävän kullan ja rahan päälle, oli luonnollisesti parempi, että eurooppalaiset pitävät niistä huolen. Barbaarit antavat pois esineitään, sivistyneistö ottaa. Näin toisaalta on varmistettu tähän päivään asti se, ettei juuri muilla rikkauksia olekaan kuin sivistyneillä ihmisillä.

Länsimainen sivistys on harhaa, niin kauan kuin se ei pysty olemaan avoin muille vaihtoehdoille. Rationalisoitu yhteiskunta toki voi toimia, muttei se poista ongelmia tai tee ihmisistä onnellisempia. Kaikkiin maailman kolkkiin järkeä ei tarvitse viedä, sillä lopulta järki ei ole koskaan tunnepuolesta erillään, siihen liittyy esimerkiksi tiedostamattomia asenteita ja kehäpäätelmiä. Yksi esimerkki tällaisesta puutteesta on, toki aivan loogisesti ymmärrettävä sellainen:

...ei sekaannus ole millään tavoin yllättävä aikana jolloin oltiin valmiita kuvailemaan puuvillakasvia nimittämällä sitä (ja jopa piirtämään se) lammaspuuksi, jossa hedelmien asemesta kasvoi selästään roikkuen kokonaisia lampaita, joista tarvitsi vain keritä villat talteen. (Lévi-Strauss, 1955, s.90)

Tänä päivänä tiedämme, mikä on asian oikea laita: puuvillakasvissa ei kasva pieniä lampaita. Silti meidän päättelymme toimii osittain edelleen samalla tavalla. Olemme olevinamme huomattavasti loogisempia ja rationaalisempia kuin tosiasiassa olemme. Näitä puutteita emme kykene itse itsessämme täyttämään, koska me emme ole niistä tietoisia. Jos olisimme, länsimaista sivistystä tuskin oltaisiin koskaan Etelä-Amerikkaan viety. Länsimainen sivistys kun ei olisi siinä tapauksessa ollut jonkinlainen absoluutti, jota barbaaristen kansojen tulisi kumartaa. Kaikki on kyseenalaistettavissa, mutta useimmiten aloitamme muiden ajatuksista ja ajattelutavoista, koska omia on niin vaikea muuttaa - saati olla niistä tietoinen.