Muutama tuttuni uskoo, että he eivät muutu erityisemmin juodessaan alkoholia. Toistaiseksi en ole kuitenkaan tavannut ainoatakaan ihmistä, joka ei muuttuisi millään tavalla humalassa. Muutos on havaittavissa myös ihmisissä, jotka eivät pahemmin hoipu, hapuile sanoissaan tai muutu millään erityisellä tavalla puheliaammiksi. On eri asia ketkä ovat tuolle muutokselle herkkiä.

Olen lukenut useissa yhteyksissä, miten alkoholi saa ihmisen tuntemaan itsensä vahvaksi. Ihminen uskoo olevansa omnipotentti tai jonkinlaisen hybriksen vallassa ja uskoo kykenevänsä mihin vain. He pinkovat humalassa, vaikka 100 metrin maailmanennätyksen tai ainakin ajavat autoa paremmin kuin kukaan muu. Valitettava tosiasia on, ettei näin kuitenkaan alkoholin vaikutuksen alaisena käy. Sosiaalisissa yhteyksissä tuo sama omnipotenttius on havaittavissa. Joillain se pukkaa pintaan vahvemmin, toisilla huonommin. Yksi viite siihen suuntaan on mielestäni se, että kun alkoholi tekee ihmisistä sosiaalisempi ja rohkeampia, he uskovat sen jollain tavalla muuttavan heidän elämäänsä. Toki niin voi käydä, jos ihminen hankkii "ystäviä" tai elämänkumppaninsa tuolla tavalla, mutta muuten ihminen on pitkälti sama kurja olento kuin ennenkin.

Alkoholin on uskottu aiemmin sisältävän maagisia voimia. Alkoholilla on ollut uskonnollinen merkitys näkyjen tuojana. Sen on uskottu olevan ikäänkuin apuväline (puhelin) otettaessa yhteyttä tuonpuoleiseen (kuolleisiin, isoisiin). Tuohon magiikkaan uskotaan ilmeisesti edelleen tänä päivänä, vaikka sen magian uskotaan olevan toisenlaista. Silti kyseessä on hyvin yksinkertainen kemiallinen yhdiste, joka vaikuttaa jokaisen alkoholia nauttivan ihmisen veressä ja erityisesti aivoihin. Vastaavia yhdisteitä voidaan löytää useita, mutta niitä muita ei kukaan pahemmin hehkuta. Ellei kyse sitten ole kyseiseen aineeseen hiljattain tutustuneesta tai siihen kunnolla hurahtaneesta.

Meillä on kuitenkin tapana jaotella asiat hyviin ja pahoihin. On todella pahaa, enemmän pahaa, vähemmän pahaa, melkein neutraalia, vähän hyvää, enemmän hyvää ja todella hyvää. Jos yleisiä asenteita alkoholia kohtaan mietitään (ja, jos ihminen on todellisista vaikutuksista tietämätön tai välinpitämätön niitä kohtaan), alkoholi saa arvon: enemmän hyvä. Kun puhutaan kovista huumeista - ellei kyse ole tuoreesta käyttäjästä tai hurahtaneesta - arvo on enemmän paha. Kuitenkaan ei huomata, että molemmissa kyse on kemiasta. Aineena ne ovat jo olomuodoltaan erilaisia, mutta vaikutus aivoihin voi olla molemmissa melko raju. Kun ihminen käyttää enemmän, hänelle saattaa paljastua kohtuullisen tylsä ja karu totuus. Se mikä oli ennen enemmän hyvä alkaa olla pian neutraali. Ajan kuluessa siitä saattaa enemmän paha. Silti meillä on taipumus edelleen arvottaa: alkoholi on vähemmän paha kuin heroiini. Totta kuin vesi, mutta entä sitten?

Asenne on tärkein. Alkoholin aiheuttama tunne kaikkivoipuudesta ja/tai voimasta voi viedä ihmisen mukanaan, vaikkei ihminen alkoholisoituisi tai ylipäätään käyttäisi alkoholia. Otan esimerkin hieman toisenlaisesta tilanteesta ja asiasta. Olen puuttumatta siihen, voiko näitä asioita edes keskenään verrata, mutta tuskin se ajattelua voi estää? Alkoholiperheissä nähdään tilanteita, joissa isä juo ja äiti ottaa kiltisti vastaan, mitä ikinä tulee. Lapset ovat näkemässä sitä ja ottavat oppia. Joissain tapauksissa äidin sallivuus ja alistuvuus ovat sallimus: äidin salliessa miehensä humalan, aggressiot, persoonallisuuden muutoksen, hän itseasiassa hyväksyy vahvan humalan kaikkine puolineen. Hän ei ehkä usko alkoholin voimallisuuteen, mutta siihen, että juuri hän kykenee taltuttamaan alkoholinhalun miehessään. Lapset taas oppivat ajanmittaan sitten asettumaan jommalle kummalle kannalle, mutta aika usein äidin sallimus  ja alistuvuus johtavat siihen, että he menettävät lastensa kunnioituksen ja luottamuksen. tai kiellosta (negatiivinen asenne, vaikka taustalla olisi positiivisia kokemuksia). Sallimuksen (positiivinen asenne, vaikka taustalla olisi negatiivisia kokemuksia) tai kiellon (negatiivinen asenne, vaikka taustalla olisi positiivisia kokemuksia) aiheuttama, lopullinen asenne on toinen asia. Täydellinen kielto ei välttämättä ole sekään hyvä, mutta joissain tapauksissa ainoa viisas ratkaisu. Tästä syystä joskus äidin voisi olla hyvä pakata tavaransa ja ottaa lapset mukaansa ja jättää juopunut isä ihmettelemään, mitä tapahtui. Samoin pitäisi tehdä joskus täysille viinapulloille ja baareille (vaikka ihmisten elinkeino siinä häiriintyisi).

Asenteista ja sallimuksesta herää kuitenkin kysymyksiä: miten pitkälle meidän on seurattava muiden esimerkkiä? miten pitkälle meidän on ajateltava toisten ihmisten elinkeinoa? mistä meille on tullut käsitys hyvää tekevästä alkoholista, vaikka olemme menettäneet täydellisesti käsityksen alkoholin alkuperäisestä käyttötarkoituksesta ja monet ihmiset ovat valmiita juomaan mitä tahansa päänsekoittavaa ainetta? miksi hyväksymme humalatilan?

Omakohtaisesti pidän humalatilaa ihmisen tietoisena valintana. Mitä ikinä siitä seuraa on ihmisen tietoinen valinta. Ihmiset, jotka jäävät koukkuun ja juovat itseltään uran, käden, kodin, perheen, vaimon jne. voivat lopulta syyttää tapahtumasta vain ja ainoastaan itseään. Olkoonkin niin, että lapsuudessa tapahtui yhtä ja toista kurjaa. Ihmisellä on täysi oikeus ja melkeinpä velvollisuus ottaa asiakseen pysähtyä edes kerran elämässään miettimään, mihin he ovat matkalla ja miksi. Jos he toistelevat samoja kaavoja kuin vanhempansa, muistavat olleensa vanhempiensa kanssa eri tai sama mieltä joistain asioista, ne kannattaa kaikki palauttaa mieleen ja muistella, mistä minusta tuntui silloin. Me unohdamme mielellämme epämiellyttävät tapahtuvat ja haluamme hukuttaa tässä hetkessä epämiellyttävät tuntemukset, mutta minun on vaikea ymmärtää, miksi niitä on paettava? Kuka opetti meidät pakenemaan?

Minulle juomattomuus on ollut aluksi tiedostamaton, myöhemmin selkeästi tiedostettu valinta. Aluksi minua esti jyrkkyys. Isäni oli aktiivisesti mukana elämässäni ja hänen humalatilansa vaikuttivat minuun niin pysyvästi, etten olisi voinut sietää itseäni humalaisena. Olisin valunut isäni tasolle ja se ei olisi tuntunut alkuunkaan miellyttävältä. Isäni kuoleman jälkeen olen pohtinut asiaa hieman useammalta kannalta. Lopulta päätynyt siihen tulokseen, että alkoholi on neutraali asia. Yhtä neutraali kuin soijakastike. Meidän asenteemme antaa tuolle kastikkeelle merkityksen. Meille on kaupattu tuo ihmeitätekevä ja kummallinen neste niin hyvin, että monet ovat siitä aivan hulluna. Minä puolestani olen oivaltanut, että vaikka toisaalta minun olisi hyvä kokea humala, voidakseni puhua siitä, minulla ei ole tarvetta siihen. Toisaalta tapauksessani ei kyse ole niinkään siitä, ettenkö voisi sietää itseäni humalaisena, vaan asenteesta, jonka mukaan elämä on tässä ja nyt. Kehityn ihmisenä suuntaan tai toiseen, on parempi kehittyä tietoisena ja selväpäisenä kuin humalaisena. Mitä ikinä elämällä on minulle tarjota, voin imeä opin nopeammin ollessani selvä kuin jurnuttaessani krapulassa.

Elämä on hauskaa, vaikkei se olisikaan sitä kaiken aikaa. Elämä on mielenkiintoista, vaikka se olisikin joskus tylsää. Minä en halua heittää hetkeäkään siitä hukkaan sekavuuden tilaan, jonka kykenen saavuttamaan ilman alkoholia.