Ihmisaistit ovat ihmisen portti maailmaan. Maailma sinänsä koetaan todellisuudeksi, mutta virtuaalisen todellisuuden olemassaolo tietokoneiden näyttöpäätteillä ja televisio-ohjelmien kyky viedä ihmiset kaukaisiinkin paikkoihin, osoittaa todellisuuden olevan yhtä aikaa päänsisäinen kuin ulkoinen. Maailma on koettavissa kaksiulotteisena, kolmiulotteisena ja vielä eroteltavissa toisistaan aistiemme avulla, jotka liittävät meidät selkeämmin tiettyyn aikaan ja paikkaan. Nämä aistit ovat kosketus-, maku- ja hajuaisti.
Kaksiulotteinen maailma tulee vastaamme televisiosta ja tietokoneilta. Osa siitä on todellista ja osa kuviteltua. Voimme haluta kokea asioita, joita me saamme tietoomme näistä medioista. Todellinen todellisuus koetaan kolmiulotteisena, mutta tätäkin kokemusta on pyritty manipuloimaan nykyaikaisella teknologialla. Mielikuvituksemme täydentää lähes automaattisesti ja tiedostamattamme kokemaamme todellisuutta. Niin television kuin tietokoneen todellisuus on koettavissa todellisuutena. Käsityksemme maailmasta voi laajentua niiden avulla.
Siitä huolimatta ihmisillä saattaa olla tarve kokea ”oikeasti”. Tämä tarkoittaa sitä, ettei media riitä. Me haluamme haistaa, maistaa ja tuntea tuon toisen todellisuuden, joka on ”kaukana” omastamme. Se vaikuttaa eksoottiselta, mystiseltä ja jännittävältä. Se on toisenlainen juuri siksi, että me koemme sen toisenlaisena. Kun elämme yhdessä paikassa tarpeeksi pitkään, siitä tulee lopulta yhtä tuttu kuin siitä paikasta, jossa me olemme ahdistuneet, kyllästyneet ja mielestämme kokeneet sekä nähneet tarpeeksi.
Voimme ahmia tuota toista todellisuutta televisiosta ja tietokoneesta. Me voimme ymmärtää maailmaa niiden avulla, mutta siitä huolimatta ymmärryksemme jää vajaaksi. Uskomme tämän johtuvan osittain sähköisen median luonteesta. Se on parhaimmillaankin kaksiulotteinen ja kolmiulotteisuus on keinotekoista. Todellinen maailma on – vaikka näin emme halua ajatella – näkökentässämme lopulta keinotekoisen kaksiulotteinen ja muuten kolmiulotteinen. Ero esimerkiksi televisioon on lopulta pieni. Ainoa ero on, että olemme todellisuuden paikassa toimivana subjektina ja voimme rajata kuvakulman haluamallamme tavalla. Meillä on valta katsoa ja nähdä asioita tavalla, johon televisio ei pysty. Ja vaikka pystyisi, se ei tiedä haluistamme ja mielenkiinnoistamme – rajaus on aina jonkin ulkopuolisen tekijän rajaus, ei omamme.
Tuo kokemisen valta tarjoaa meille mahdollisuuden poiketa median todellisuudesta. Se sallii meidän kokea maailman todellisempana ja puhtaampana tai aivan millä tavalla haluamme. Voimme olla aivan toinen ihminen toisessa ympäristössä, toteuttaa mielihalujamme tavalla, jolla emme toimisi siinä ensimmäisessä todellisuudessa, josta lähdimme. Me voimme kokea olevamme vieras, voimme kokea kaiken muun olevan vierasta, voimme vieraantua ja vieraannuttaa.
Lopulta televisiosta kuluttamamme eli näkemämme kuvat eivät eroa paljoakaan tavasta, jolla me kulutamme eli näemme todellisuuden esimerkiksi Pariisissa tai Lontoossa. Meidän muistimme ei voi tallentaa kaikkia paikkoja tai (mieli)kuvia niistä. Ainoastaan muut aistit kuin näkö- ja kuuloaisti, joiden varassa koemme mediatodellisuuden, tekevät toisesta todellisuudesta huomattavasti todellisemman. Silti me ahmimme eli kulutamme todellisuutta kaikilla aisteillamme ja edelleen uskomme tuon todellisuuden olevan todellisempi, vaikka tosiasiassa median kuvakulma todellisuuteen on vain rajatumpi ja rajoittuneempi.
Voimme olla kriittisiä median tarjoamaa todellisuutta kohtaan, mutta syystä tai toisesta kriittisyytemme on tiessään, kun olemme tekemisissä todellisemman todellisuuden kanssa. Tästä seuraa se, ettemme osaa välttämättä suhtautua kriittisesti omaan käytökseemme. Tapaamme käyttää valtaa kokiessamme ja etsiessämme kokemuksia. Meidän teoillamme on todellisuudessa huomattavasti enemmän merkitystä ja vaikutusta kuin kokiessamme todellisuuden televisiosta. Interaktiivisina toimijoina, subjekteina ja objekteina, me olemme osa myös sitä ahdistavaa tai kiinnostavaa todellisuutta, josta mielimme pois. Jos todellisuus on ahdistava, matkustamisen ja kokemisen tarpeelle on silloin varmasti syynsä. Paljon lähempänä kuin uskomme, omissa tunteissamme, omassa mielessämme. Jos taas ympäröivä todellisuus on kiinnostava, miksi haluaisimme siitä pois?
Tapamme kuluttaa media- ja todellisuuskuvastoa ei tee meistä onnellisempia, avoimempia tai viisaampia. Olemme kuluttajia sekä siellä että täällä, kunnes joudumme tekemisiin luonnon kanssa. Luonto on löydettävissä usein myös kotiseutumme läheisyydestä. Mutta harvoin valitsemme luontoon menemistä, jos meidän on mahdollista lähteä kaupunkiin, lomakohteisiin, vieraisiin ja eksoottisiin kyliin. Kenties siksi, että sosiaalisina olentoina me haluamme nähdä ihmisiä. Tapamme nähdä ja kokea todellisuus liittyy helposti myös ihmisiin. Paikoista ja ihmisistä tulee elämysteollisuutta, kulutushyödykkeitä, tunteidemme ja ajatustemme kohteita. Siksi meidän tulisi pikemmin etsiytyä yksinäisyyteen, luonnon rauhaan silloin, kun oma todellisuutemme on meille liikaa. Todellisuus on todellista myös siellä, missä muita ihmisiä ei ole, hiljaisuudessa ja luonnon rauhassa. Ja se on löydettävissä usein paljon lähempää kuin haluamme uskoa. Tämä johtunee osittain juuri televisiosta ja muiden ihmisten kokemuksista, jotka tarjoavat meille portin toisiin todellisuuksiin. Opimme haluamaan muualle sen sijaan, että koskaan oppisimme tai haluaisimme olla täällä.
Kaksiulotteinen maailma tulee vastaamme televisiosta ja tietokoneilta. Osa siitä on todellista ja osa kuviteltua. Voimme haluta kokea asioita, joita me saamme tietoomme näistä medioista. Todellinen todellisuus koetaan kolmiulotteisena, mutta tätäkin kokemusta on pyritty manipuloimaan nykyaikaisella teknologialla. Mielikuvituksemme täydentää lähes automaattisesti ja tiedostamattamme kokemaamme todellisuutta. Niin television kuin tietokoneen todellisuus on koettavissa todellisuutena. Käsityksemme maailmasta voi laajentua niiden avulla.
Siitä huolimatta ihmisillä saattaa olla tarve kokea ”oikeasti”. Tämä tarkoittaa sitä, ettei media riitä. Me haluamme haistaa, maistaa ja tuntea tuon toisen todellisuuden, joka on ”kaukana” omastamme. Se vaikuttaa eksoottiselta, mystiseltä ja jännittävältä. Se on toisenlainen juuri siksi, että me koemme sen toisenlaisena. Kun elämme yhdessä paikassa tarpeeksi pitkään, siitä tulee lopulta yhtä tuttu kuin siitä paikasta, jossa me olemme ahdistuneet, kyllästyneet ja mielestämme kokeneet sekä nähneet tarpeeksi.
Voimme ahmia tuota toista todellisuutta televisiosta ja tietokoneesta. Me voimme ymmärtää maailmaa niiden avulla, mutta siitä huolimatta ymmärryksemme jää vajaaksi. Uskomme tämän johtuvan osittain sähköisen median luonteesta. Se on parhaimmillaankin kaksiulotteinen ja kolmiulotteisuus on keinotekoista. Todellinen maailma on – vaikka näin emme halua ajatella – näkökentässämme lopulta keinotekoisen kaksiulotteinen ja muuten kolmiulotteinen. Ero esimerkiksi televisioon on lopulta pieni. Ainoa ero on, että olemme todellisuuden paikassa toimivana subjektina ja voimme rajata kuvakulman haluamallamme tavalla. Meillä on valta katsoa ja nähdä asioita tavalla, johon televisio ei pysty. Ja vaikka pystyisi, se ei tiedä haluistamme ja mielenkiinnoistamme – rajaus on aina jonkin ulkopuolisen tekijän rajaus, ei omamme.
Tuo kokemisen valta tarjoaa meille mahdollisuuden poiketa median todellisuudesta. Se sallii meidän kokea maailman todellisempana ja puhtaampana tai aivan millä tavalla haluamme. Voimme olla aivan toinen ihminen toisessa ympäristössä, toteuttaa mielihalujamme tavalla, jolla emme toimisi siinä ensimmäisessä todellisuudessa, josta lähdimme. Me voimme kokea olevamme vieras, voimme kokea kaiken muun olevan vierasta, voimme vieraantua ja vieraannuttaa.
Lopulta televisiosta kuluttamamme eli näkemämme kuvat eivät eroa paljoakaan tavasta, jolla me kulutamme eli näemme todellisuuden esimerkiksi Pariisissa tai Lontoossa. Meidän muistimme ei voi tallentaa kaikkia paikkoja tai (mieli)kuvia niistä. Ainoastaan muut aistit kuin näkö- ja kuuloaisti, joiden varassa koemme mediatodellisuuden, tekevät toisesta todellisuudesta huomattavasti todellisemman. Silti me ahmimme eli kulutamme todellisuutta kaikilla aisteillamme ja edelleen uskomme tuon todellisuuden olevan todellisempi, vaikka tosiasiassa median kuvakulma todellisuuteen on vain rajatumpi ja rajoittuneempi.
Voimme olla kriittisiä median tarjoamaa todellisuutta kohtaan, mutta syystä tai toisesta kriittisyytemme on tiessään, kun olemme tekemisissä todellisemman todellisuuden kanssa. Tästä seuraa se, ettemme osaa välttämättä suhtautua kriittisesti omaan käytökseemme. Tapaamme käyttää valtaa kokiessamme ja etsiessämme kokemuksia. Meidän teoillamme on todellisuudessa huomattavasti enemmän merkitystä ja vaikutusta kuin kokiessamme todellisuuden televisiosta. Interaktiivisina toimijoina, subjekteina ja objekteina, me olemme osa myös sitä ahdistavaa tai kiinnostavaa todellisuutta, josta mielimme pois. Jos todellisuus on ahdistava, matkustamisen ja kokemisen tarpeelle on silloin varmasti syynsä. Paljon lähempänä kuin uskomme, omissa tunteissamme, omassa mielessämme. Jos taas ympäröivä todellisuus on kiinnostava, miksi haluaisimme siitä pois?
Tapamme kuluttaa media- ja todellisuuskuvastoa ei tee meistä onnellisempia, avoimempia tai viisaampia. Olemme kuluttajia sekä siellä että täällä, kunnes joudumme tekemisiin luonnon kanssa. Luonto on löydettävissä usein myös kotiseutumme läheisyydestä. Mutta harvoin valitsemme luontoon menemistä, jos meidän on mahdollista lähteä kaupunkiin, lomakohteisiin, vieraisiin ja eksoottisiin kyliin. Kenties siksi, että sosiaalisina olentoina me haluamme nähdä ihmisiä. Tapamme nähdä ja kokea todellisuus liittyy helposti myös ihmisiin. Paikoista ja ihmisistä tulee elämysteollisuutta, kulutushyödykkeitä, tunteidemme ja ajatustemme kohteita. Siksi meidän tulisi pikemmin etsiytyä yksinäisyyteen, luonnon rauhaan silloin, kun oma todellisuutemme on meille liikaa. Todellisuus on todellista myös siellä, missä muita ihmisiä ei ole, hiljaisuudessa ja luonnon rauhassa. Ja se on löydettävissä usein paljon lähempää kuin haluamme uskoa. Tämä johtunee osittain juuri televisiosta ja muiden ihmisten kokemuksista, jotka tarjoavat meille portin toisiin todellisuuksiin. Opimme haluamaan muualle sen sijaan, että koskaan oppisimme tai haluaisimme olla täällä.
Kommentit