Ahdistus voi aktivoida ihmisen toimimaan lähes tauotta ympäri vuorokauden. Se toimii eräänlaisena ehtymättömänä voimavarana, johon lopulta ihminen pystyy tottumaan. Tällä on omat seurauksensa. Jos ihminen tottuu esimerkiksi siihen, että tulee hyvin vähällä unella toimeen ja täyttää koko vuorokautensa erilaisilla aktiviteeteillä, hänen voi olla vaikea hidastaa rytmiään tai alkaa nukkua pidempiä yöunia. 

Nuorten lasten äideillä tämä tilanne saattaa olla hyvinkin yleinen. Syntyessään lapsi saattaa pitää vanhempiaan hereillä lähes tauotta ympäri vuorokauden. Ihmisen elimistö kuitenkin pistää hanttiin, sillä lopulta niin ihmisen keho, mutta erityisesti ihmisen mieli tarvitsee lepoa toimiakseen kunnolla. Nykymaailmassa tämä korostuu erityisesti töissä, joissa ajattelua tarvitaan. Toisaalta vieraidenkaan ihmisten on mahdotonta nähdä, onko toisen ihmisen käyttäytyminen ihan uomillaan vai jotenkin poissa niistä, jos tottunut näkemään toiseen jatkuvasti aktiivisena ja pää viidentenä jalkana elämässä törmäilevänä. 

Ihminen itse ei välttämättä ole kovinkaan tietoinen tunteistaan tai tunnepuolisista ristiriidoistaan. Sitä kautta ihminen ei myöskään välttämättä tiedä, mistä hänen ahdistuksensa kumpuaa ja miten hän ahdistustaan käsittelee. Useimmille ihmisille ahdistus on sana, joka viittaa negatiivisiin tunteisiin, joita on vaikea käsitellä ja hoidetaan ammattiauttajalla. Lääkkeet ovat kuitenkin monet. Esimerkiksi jollakin tavalla rutiininomaisiksi, epävakaiksi tai tunteettomiksi käyneet parisuhteet saattavat alitajuisesti ahdistaa ihmisiä. Vastaus heidän ahdistukseensa voi olla ihastuminen toiseen ihmiseen. Vastaavasti yksinelävä ihminen saattaa kipeästikin tarvita toista ihmistä vierelleen, jos yksinäisyyden tunteet vaivaavat heitä. Jälleen kerran tilanteeseen auttaa kumppanin aktiivinen etsiminen, ja miksei ihastuminen.

Ahdistuksen voi nähdä eräänlaisena ehtymättömänä luovana energiana, jota ihmiset käyttävät taiteessaan, harrasteissaan ja ylipäätään elämässään. Sille voidaan antaa lukuisia nimiä. Voidaan hyvinkin puhua esimerkiksi motivaatiosta, (pakottavasta) tarpeesta tai varmuudesta. Jos nimittäin nämä tunteet tai käsitteet käännetään vastakohdikseen päädytään sellaiselle akselille, joka ei vaikuta erityisen kiehtovalta ja miellyttävältä. Silti kyse on täysin samasta energiasta ja energialähteestä. Juuri näiden vastakohtien, epämiellyttävien tunteiden välttämiseksi ihminen toimii ja etsii vastauksia.

Ahdistuksen paisuessa yli se saattaa lamaannuttaa ihmisen. Voi ajatella niin, että se energia, joka aiemmin sai ihmisen toimimaan katoaa tai ihminen ei enää pysty löytämään sille energialle purkuväylää. Omakohtaisesti tämä tunne on johtanut yksinäisyyden, pelon, surun, menetyksen, tarkoituksettomuuden ja haluttomuuden tunteisiin. Yksiselitteisesti voidaan nähdä, että ahdistuksen toisella puolella on masennus. Tästä näkökulmasta on varmasti ymmärrettävää, mistä syystä ahdistusta toisaalta halutaan pitää tiedostamattomasti yllä. Näin olen itsekin elämässäni toiminut.

Masennus on tyystin toista maata kuin ahdistus. Jos ahdistus on nähtävissä energiana, joka vaatii ihmistä toimimaan ja etsimään vastauksia, masennus nollaa tuon energian ja se vie ihmiseltä syyn toimia sekä etsiä vastauksia. Nauru, ilo, aktiivisuus ja halu löytää vastauksia kääntyvät tällöin spontaaniksi itkuksi, passiivisuudeksi ja tarkoituksettomuuden tunteiksi, joiden vallassa ihminen käpertyy yhä voimakkaammin itseensä. Lopulta ahdistuksen ihmisen ylle luoma valo voi sammua, ja sen mukana sammuu valo ihmisen elämästä.

Tähän pisteeseen ihminen joutuu pääsääntöisesti juuri niinä hetkinä, jotka pysäyttävät hänet kohtaamaan asioita, joita hän on ahdistuksissaan paennut. Työssä ihminen saattaa polttaa itsensä loppuun. Se saattaa olla kova pala purtavaksi monille, jotka ovat pitäneet itseään kestävinä, vahvoina ja positiivisesti ajattelevina. Burn-out on vain yksi monista masennuksen kaltaisista tiloista. Lisäksi ihminen saattaa menettää läheisen, joka on pitänyt heidät kiinni elämässä, antanut heille tarkoituksen ja voimaa jatkaa. Todella läheisen ja tärkeän ihmisen menettäminen, silloin kun toiseen on satsannut valtavan määrän tunteita, ei ole helppoa. Tärkeä pala elämästä katoaa ja samalla elämään tulee yllättävän paljon ylimääräistä aikaa, jonka on aiemmin kuluttanut nyt kadonneeseen palaseen. Tilanne saattaa olla siinä määrin traumatisoiva, ettei ihminen enää kykene selviytymään siitä. Erilaisia pysäyttäviä tilanteita elämässä piisaa ja ne voivat olla täysin ihmisen mielikuvituksen tavoittamattomissa. Kenties ihminen ei halua edes niitä asioita miettiä, koska kokee niiden mahdollisuudenkin ahdistavana. Ja vastapuolen masentavana.

Omassa elämässäni olen läpikäynyt useita eri ahdistus- ja masennusvaiheita. Olen jokaisesta sellaisesta tilanteesta lopulta selviytynyt jalat maassa ja hymy huulilla. Lannistumattomuuteni ei ole seurausta positiivisesta asenteestani, vaan erilaisten henkisten ja psyykkisten kriisien selvittämisestä. Ilman lannistumista lannistumatontakaan ei ole. Minua ei enää pelota, vaikka tiettyjen tunteiden olemassaolo saattaa saada minut edelleen hälytysvalmiuteen ja painelemaan paniikkinappuloita. Ehkä se kuitenkin on osoitus vain siitä, että lannistumattomallakin on edelleen yksi elämänprojekti kesken: henkinen kasvu.